Siirry pääsisältöön

Vapaaehtoisten meripelastajien rahapula vaikeuttaa pelastustyötä

Meripelastusseuran talous on tiukilla, ja koronavirusepidemia hankaloittaa tilannetta entisestään. Jotta vapaaehtoiset voivat jatkaa merihädässä olevien auttamista, järjestön on saatava rahaa alusten hankintaan ja korjauksiin.

Meripelastusseura pelastaa joka vuosi kymmeniä ihmishenkiä. Järjestön rahat ovat kuitenkin vähissä ja arvokas vapaaehtoistyö vaarassa. Meripelastusseuran 135 alusta ovat kovassa käytössä ja ne tarvitsevat lähivuosina lukuisia korjauksia, joiden yhteissumma nousee useisiin miljooniin euroihin. Lisäksi osa aluksista on käyttöikänsä päässä ja ne on korvattava uusilla.

– Jotta vapaaehtoisemme voivat auttaa muita, alusten on oltava kunnossa. Pelastajista ei saa tulla pelastettavia. Sen vuoksi toivomme lahjoituksia nyt, kun vilkkain veneilykausi on alkamassa. Pidetään yhdessä meripelastajat vesillä, vetoaa Meripelastusseuran aluskalustosta vastaava Taneli Mauno.

Meripelastajat ovat vesillä silloinkin, kun myrsky raivoaa ja aallot lyövät korkeina. Apuun on päästävä lähtemään toimivalla ja turvallisella kalustolla.

Vapaaehtoiset kantavat vastuuta korona-aikana

Etelä-Suomessa avovesikausi jatkui koko talven ja kevät on ollut lämmin. Huviveneitä on vesillä jo paljon suosituksista huolimatta.

Järjestön vapaaehtoiset aloittivat tänä vuonna kautensa poikkeuksellisen aikaisin, jotta he pystyvät olemaan viranomaisten apuna. Koronavirusepidemian vuoksi Rajavartiolaitos on valvonut Uudenmaan rajoja myös vesillä, joten Meripelastusseura on varautunut tukemaan viranomaisia pelastus- ja avustustehtävissä.

Päivystyskauden pidentyminen sekä tarvittavien suojaimien ja puhdistustarvikkeiden hankkiminen aiheuttavat lisäkuluja. Lisäksi Meripelastusseuran tehtävien määrä kasvaa vuodesta toiseen. Meripelastusseura toimii sekä meri- että järvialueilla ympäri Suomea, ja järjestön vapaaehtoiset lähtevät nykyään pelastustehtäviin noin 1 900 kertaa vuodessa. Vuonna 2019 vapaaehtoiset olivat pelastustehtävissä vesillä yli 11 000 tuntia, apua sai yli 3700 henkilöä ja 15 henkeä pelastui.

Lahjoitusvarat käytetään suoraan korjauksiin ja alusten hankintaan

Jokaisen yksityishenkilön ja jokaisen yrityksen tuki on Meripelastusseuralle erittäin tärkeä, ja kaikki lahjoitusvarat käytetään alusten korjauksiin ja varustehankintoihin sekä uusiin aluksiin. Meripelastusseura voi saada STEA-rahoitusta eli veikkausvoittovaroja veneiden korjaamiseen, mutta järjestön on ensin hankittava 30 % rahoista itse. Kun Meripelastusseura saa 30 % korjausinvestoinnista kokoon esimerkiksi lahjoitusten avulla, STEA myöntää loput 70 %. Valtion tuki kattaa Meripelastusseuran vuosibudjetista vain 5 %.

Viime vuoden aikana saaduilla lahjoitusvaroilla on korjattu aluksia talven aikana. Meripelastusseura sai kunnostettua muun muassa Willimies-aluksen, joka auttaa jälleen vesilläliikkujia Etelä-Saimaalla. Päivityskorjauksen ansiosta Willimies pelastaa vuoteen 2035 saakka.

Meripelastusseuran vanhimmat käytössä olevat pelastusveneet ovat 1950-luvulta. Seuran kalustossa on myös paljon veneitä, jotka ovat valmistuneet 1970–80-luvuilla. Vanhimmat veneet ovat pian rakenteellisesti ja teknisesti käyttöikänsä päässä eikä niiden peruskorjaaminen ole enää kannattavaa. Ne on korvattava uusilla aluksilla. Peruskorjausvuorossa alkavat olla 1990-luvulla hankitut veneet, joita seuralla on useita.

Seuraavaksi isompaa korjausta tai uusimista odottavat muuan muassa Haminan, Loviisan, Tammisaaren, Valkeakosken, Jyväskylän, Viitasaaren ja Tornion pelastusalukset. Voisitko sinä tukea vapaaehtoista meripelastustyötä yhteiskuntavastuullisena laivanvarustajana? Tutustu

Auta meitä auttamaan.

Pidetään vapaaehtoiset meripelastajat vesillä kaikkien vesilläliikkujien turvana.
Meripelastusseuralle voi tehdä lahjoituksen osoitteessa meripelastus.fi/lahjoita

Meripelastusseuran Trossi-palvelunumero 0800 30 22 30 päivystää ympäri vuorokauden 1.5.–31.10. Hätätilanteessa apua saa sisävesillä numerosta 112 ja merialueilla numerosta 0294 1000.