Siirry pääsisältöön

Vapaaehtoiset meripelastajat varautuvat kiireiseen kesään

Vapaaehtoisten meripelastajien päivystyskausi alkoi osassa maata poikkeustilanteen vuoksi jo huhtikuussa. Vappuviikonloppuna päivystysketju kasvaa 25 pelastusasemaan. Loput Meripelastusseuran 60 asemasta käynnistävät päivystyksen toukokuun aikana.

Vapaaehtoiset pelastusalukset päivystävät ympäri vuorokauden keskimäärin alle puolen tunnin lähtövalmiudessa.

– Tavoitteenamme on hoitaa perustehtäväämme, vesillä hätään joutuneiden auttamista niin hyvin kuin mahdollista myös vallitsevassa poikkeustilanteessa, kertoo Meripelastusseuran toimitusjohtaja Jori Nordström. – Unohtamatta kuitenkaan omien miehistöjemme turvallisuutta ja koronavirustartunnalta suojaamista.

Meripelastusseura varautuu kiireiseen kauteen.

– Poikkeustilanne on lisännyt meripelastuksesta vastaavien viranomaisten töitä, joten on mahdollista, että entistä suurempi osa pelastus- ja avustustehtävistä vesillä ohjautuu vapaaehtoisille, Jori Nordström sanoo. – Varaudumme tukemaan viranomaisia kaikin tavoin resurssiemme puitteissa.

Viime vuonna Meripelastusseuran miehistöt lähtivät hälytystehtävään yhteensä 1 769 kertaa. Apua sai 3 778 ihmistä ja 1 447 alusta. Todennäköiseltä menehtymiseltä pelastettiin 15 ihmistä.

Vastuullisesti vesille

Vapaaehtoisille meripelastajille tulevista avunpyynnöistä valtaosa tulee huviveneilijöiltä ja johtuu veneen teknisestä viasta, huollon laiminlyömisestä tai kuljettajan merimiestaidollisesta virheestä. Usein ongelmilta olisi vältytty veneen asianmukaisella huollolla ja varusteiden tarkistamisella.

Tänä vuonna on erityisen tärkeää, että vene varusteineen ja kipparin taidot ovat kunnossa, koska avun saaminen vesillä saattaa kestää normaalia kauemmin.

– Vastuullisen veneilijän tekee ennen kaikkea oikea asenne, Jori Nordström painottaa. – Otetaan turvallisuusasiat vakavasti, noudatetaan hyviä merimiestaitoja ja huomioidaan muut vesilläliikkujat. Satamissa muistetaan hyvä käsihygienia ja turvavälit muihin ihmisiin.

– Kesäkuun alussa tulee voimaan myös uusi vesiliikennelaki, joka lisää veneen päällikön vastuuta, Nordström jatkaa. – Lain sisältöön kannattaa ehdottomasti tutustua ennen veneilykauden aloittamista.

Muistilista ennen vesille lähtöä:

  • tarkista veneesi turvavarusteet, kuten pelastusliivit, sammuttimet ja hätämerkinantolaitteet
  • tarkista myös viestintävälineiden toiminta
  • varmista, että veneessäsi on riittävästi polttoainetta
  • tee reittisuunnitelma ja muista kertoa se myös kotiin jääville
  • tutustu säätiedotuksiin ja muista seurata niitä myös matkan aikana
  • pidä pelastusliivit päällä aina vesillä oltaessa.

Lue lisää blogistamme.

Mistä saa apua?

Hätä- ja vaaratilanteessa vesillä tulee soittaa hätänumeroon 112 tai merialueella meripelastuksen hälytysnumeroon 0294 1000. Aina, jos olet epävarma, onko kyseessä vaaratilanne, soita jompaankumpaan edellä mainituista numeroista.

Meripelastusseuran Trossi-palvelunumero 0800 30 22 30 vastaa jälleen 1.5. alkaen. Numero on tarkoitettu vesilläliikkujien kiireettömiin avunpyyntöihin, jotka keskus välittää edelleen vapaaehtoisille pelastusaluksille. Numero palvelee ympäri vuorokauden 31.10. saakka.