Siirry pääsisältöön

Vapaaehtoiset miehistöt pelastivat syyskuussa kolme ihmishenkeä

Meripelastusseuran vapaaehtoiset hälytettiin apuun vesillä syyskuun aikana 135 kertaa. Kolmessa tapauksessa onnettomuuden uhri olisi todennäköisesti menehtynyt ilman apua.

Etelä-Saimaalla avovene törmäsi kovassa vauhdissa tukkiin tai vastaavaan ja veneen kuljettaja joutui veden varaan, Tampereen Pyhäjärvellä haettiin turvaan tuuliajolle joutunut, hypotermiasta kärsinyt purjelautailija, ja Suomenlahdella pelastettiin veneessä häkää hengittänyt henkilö.

– Kahdessa ensimmäisessä tapauksessa tilanteesta teki erityisen kriittisen kylmä vesi ja ilma. Tähän aikaan vuodesta veteen joutuminen tai pelkkä kastuminen voi aiheuttaa hengenvaaran hyvin nopeasti, kertoo Meripelastusseuran valmius- ja turvallisuuspäällikkö Marko Stenberg. – Hypotermiaa vastaan kannattaa suojautua pelastautumispuvulla ja lämpimällä vaatetuksella sen alla. Mukaan on hyvä ottaa myös toinen kuiva vaatekerta. Pelastusliivit ovat itsestäänselvyys.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) keräämien ennakkotietojen mukaan syyskuussa hukkui kuusi ihmistä, joista yksi vesiliikenteessä.

Yhteensä vapaaehtoisten meripelastajien apua tarvitsi syyskuussa 211 ihmistä eriasteisissa ongelmatilanteissa vesillä. Päivystystä jatketaan loka-marraskuun vaihteeseen ja paikoin jopa joulukuun alkuun.