Siirry pääsisältöön

Helsingin Uiva viikonloppuna – näytteillä uusi PV Aisko

Meripelastusseura esittelee uusimman pelastusaluksensa Helsingin Uivassa venenäyttelyssä Lauttasaaren HSK:lla torstaina 15. elokuuta. Helsinkiin kesäkuun alussa sijoitettu PV Aisko on suorittanut kesän aikana jo 40 pelastus- ja avunantotehtävää vesillä.

Aisko on ensimmäinen kymmenen pelastusaluksen sarjasta, jonka Meripelastusseura hankkii vuosina 2019-2023 Kokkolassa toimivalta Kewatec AluBoatilta. Hankinnan kokonaisarvo on yli 5 M€. Seuraavat veneet valmistuvat syksyllä ja ensi keväänä. Ensimmäinen niistä sijoitetaan Konnevedelle ja toinen Kemiönsaareen.

Kymmenmetrisissä, alumiinirunkoisissa pelastusaluksissa on meripelastusvarustus, joka sisältää kevyen palonsammutus- ja tyhjennyskaluston sekä ensiapuvarusteet. Alukset on varustettu hydraulisesti avattavalla keulaportilla, joka parantaa veneen operatiivisia ominaisuuksia ja lisää toimintakykyä. Valittavissa on kaksi eri propulsioratkaisua: vesisuihku tai perämoottori, joista Aiskossa on vesisuihku. Meripelastusseuran alusluokituksessa PV3-luokkaan kuuluvien alusten huippunopeus on vähintään 42 solmua perämoottoriratkaisulla ja 35 solmua dieseljet-propulsiolla.

Laivanvarustajia vapaaehtoisten meripelastajien aluksille

Meripelastusseuran vapaaehtoismiehistöt ovat hoitaneet tänä vuonna jo 1 339 eriasteista pelastus- ja avunantotehtävää. Kaikkiaan apua on saanut yli 3 000 vesilläliikkujaa, joista alustavan tiedon mukaan 16 pelastettiin menehtymiseltä. Ilman tehokkaita ja hyvin varusteltuja pelastusaluksia tämä ei olisi mahdollista.

Pelastusalusten hankinta on Meripelastusseuralle iso taloudellinen ponnistus. STEA:n veikkausvoittovaroista myöntämä avustus kattaa noin 70 prosenttia alusten hankintakustannuksista. Jäljelle jäävä omarahoitusosuus on keskusjärjestön ja jäsenyhdistysten hankittava itse.

Meripelastusseura lanseerasi viime syksynä yrityksille ja yhteisöille suunnatun Laivanvarustaja-varainhankintakampanjan sekä suurelle yleisölle Meripelastajaheimo-yhteisörahoituskampanjan. Molemmilla rahoitetaan uusia pelastusaluksia.

Tervetuloa Uivaan!

Uivassa venenäyttelyssä Meripelastusseuran laituripaikalla C48 vuorottelevat viikonlopun ajan Aisko ja Espoon Meripelastajien PV4-luokan alus Emmi. Esittelijöinä toimivat vapaaehtoiset miehistönjäsenet. Tervetuloa tapaamaan vesien vapaaehtoisia sekä kuulemaan lisää meripelastusharrastuksesta ja Trossi-jäsenpalvelusta!

Uiva on avoinna to-pe klo 12-20 ja la-su klo 10-18. Huomioithan, että pelastusalukset ovat myös näyttelyn aikana hälytysvalmiudessa. Jos vene ei ole paikalla käyntisi aikaan, on se joutunut lähtemään hälytystehtävään.