Siirry pääsisältöön

Onvest tuplaa lahjoituksellaan valtion myöntämän tuen Meripelastusseuralle

Sijoitus- ja kiinteistöliiketoimintaan keskittyvä perheyritys Onvest lahjoittaa 200 000 euroa rahapulasta kärsivälle Meripelastusseuralle. Viime viikkojen keskustelu vesillä liikkumisen turvallisuudesta ja Meripelastusseuran rahapulasta sai Onvestin toimimaan nopeasti.

Onvest haluaa lahjoituksellaan edistää vesillä liikkujien turvallisuutta ja varmistaa, että Suomen Meripelastusseuralla on resurssit vastata pelastustehtävien kasvavaan määrään myös tulevaisuudessa.

– Uutinen Meripelastusseuran kestämättömästä tilanteesta havahdutti meidät. Turvallisuus ja vastuullisuus ovat olleet yrityksemme keskeisiä arvoja alusta saakka. Siksi haluamme lahjoituksellamme varmistaa, että vesillä liikkuminen pysyy turvallisena ja Meripelastusseuralla on resursseja jatkaa arvokasta työtään. Yrityksessämme on intohimoisia vesillä liikkujia, joten aihe kosketti monia onvestilaisia myös henkilökohtaisesti. Ihmishenkien pelastaminen ei saa jäädä rahasta kiinni, Onvestin toimitusjohtaja Kalle Kekkonen kertoo.

Meripelastusseuran vapaaehtoismiehistöt auttavat vuosittain yli 3 000 ihmistä vesillä, mutta Seuran saama rahoitus ei enää välttämättä riitä kaikkien pelastustehtävien hoitamiseen. Valtio tukee vapaaehtoista meripelastusta vuosittain suoraan noin 200 000 eurolla, mikä on viisi prosenttia Meripelastusseuran koko budjetista.

– Ilman Onvestilta saatavaa 200 000 euron lisärahoitusta olisimme joutuneet todennäköisesti laittamaan pelastusaluksiamme seisomaan vielä kuluvalla kaudella korjausmäärärahojen loppuessa kesken. Pahimmillaan tämä olisi vaarantanut ihmishenkiä vesillä, sanoo Meripelastusseuran toimitusjohtaja Jori Nordström.

Onvest on suomalainen perheomisteinen sijoitusyhtiö, jonka juuret ulottuvat yli sadan vuoden taakse. Onvestin liiketoiminta keskittyy sijoitus- ja kiinteistöliiketoimintaan.

Lue lisää aiheesta.