Siirry pääsisältöön

Pelastusliivit estäisivät jopa 80 prosenttia vesiliikenteen hukkumisista

Suomessa hukkuu joka vuosi 100–150 ihmistä, joista noin kolmannes vesiliikenneonnettomuuksien seurauksena. Toukokuun viimeisenä lauantaina vietettävä Pelastusliivipäivä muistuttaa liivien tärkeydestä.

Moottoriveneessä ja yli viiden metrin pituisessa purjeveneessä pitää olla pelastusliivi jokaiselle veneessä olijalle. Useimmiten liivit myös veneistä löytyvät. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) ja Suomen Meripelastusseura kampanjoivat, jotta liivit olisivat myös puettuna aina vesillä liikuttaessa.

– Onnettomuustilanteessa ei liivien pukemiselle ole usein enää aikaa. Kansainvälisten tutkimusten mukaan päälle puetut pelastusliivit olisivat pelastaneet 70–80 prosenttia vesiliikenneonnettomuuksissa hukkuneista, kertoo SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen.

Tärkeää on myös, että pelastusliivi on sopivan kokoinen ja oikein puettu.

– Yleinen ja jopa hengenvaarallinen virhe on jättää pelastusliivin haararemmit kiinnittämättä. Remmien avulla liivi pysyy päällä myös veden varassa. Ilman niitä liivi voi nousta käyttäjän kasvoille ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaa tukehtumisen, varoittaa Meripelastusseuran valmius- ja turvallisuuspäällikkö Marko Stenberg.

Paukkuliivit ovat suosittuja keveytensä ja mukavuutensa johdosta. Ne ovat yleensä myös toimintavarmoja, kunhan muistaa tarkastaa ja huoltaa liivin valmistajan ohjeiden mukaan vuosittain.

– 24 tunnin paukkuliivitesti on helppo tapa varmistaa liivin toimivuus. Täytä paukkuliivi ilmalla ja anna sen olla 24 tunnin ajan. Vuorokauden ilmansa pitänyt liivi on käyttökuntoinen, kertoo Marko Stenberg.

Ohjeet 24 tunnin paukkuliivitestiin.

Osallistu pelastusliivipäivään

SUH ja Meripelastusseura haastavat viranomaiset, veneily- ja vesiliikuntajärjestöt sekä jokaisen vesillä jollain välineellä liikkuvan mukaan välittämään pelastusliivien henkiäpelastavaa sanomaa.

– Pue pelastusliivi, ota kuva ja jaa se aihetunnisteella #pelastusliivipäivä. Haasta myös kaverisi mukaan, neuvoo Niko Nieminen.

Lisää tapoja osallistua löydät täältä.

Pelastusliivipäivä on saanut alkunsa kansainvälisestä Ready, Set, Wear it -tapahtumasta. Suomessa sitä on vietetty jo vuodesta 2013 aina alkukesällä. Päivän tavoitteena on muistuttaa turvallisesta vesillä liikkumisesta ja tempaista pelastusliivien käytön puolesta.