Siirry pääsisältöön

Uusi jäsenpalvelu- ja toimistokoordinaattori

Meripelastusseuran toimistolla on 10.1.2022 aloittanut jäsenpalvelu- ja toimistokoordinaattorina KTM Anna Koponen.

Annan työtehtäviin kuuluu muun muassa jäsenpalvelu, jäsenrekisterin ylläpito ja jäsenmaksulaskujen käsittely sekä taloushallinnon tehtäviä. Häneltä voi myös tilata esitteitä sekä messu- ja muita seuran materiaaleja. Anna palvelee sekä suomeksi että ruotsiksi.

Annan tavoittaa s-postilla anna.koponen@meripelastus.fi ja puhelimitse numerosta 044 553 3000.

Anna kertoo itsestään näin:

Olen aiemmin työskennellyt muun muassa varhaiskasvatus-, vähittäiskauppa- ja matkailualalla. Olen tottunut palvelemaan asiakkaita ihan pienestä pitäen ja asiakaspalvelu onkin aina ollut osana työtehtäviäni.

Meri on itselleni tärkeä elementti, vaikka kesämökki sijaitseekin Päijänteen rannalla. Omaa venettä minulla ei ole, mutta onneksi olen saanut tutustua Naispurjehtijoiden kautta uusiin purjehtiviin ystäviin. Meripelastusseuran toiminnasta olen kuullut purjehduskaverin kautta ja tästä eteenpäin opin koko ajan lisää ja innolla odotan mitä tulevaisuus tuo tulleessaan.

Olen erittäin iloinen saadessani liittyä tähän upeaan porukkaan ja ilolla teen työtä hyvän asian puolesta!