Naisisto tulee apuun
Naisten määrä kasvaa vapaaehtoisessa meripelastustoiminnassa, mutta kokonaan naisista muodostuva pelastusveneen miehistö on vielä harvinainen. Pääkaupunkiseudun vesillä pulaan joutunut on voinut saada naismiehistön apuun jo kolme vuotta.
Espoon Meripelastajien pelastusvene Resmedin päällikkö Anni Muukkosen mukaan naismiehistö syntyi sattumalta.
– Pelastusveneen päällikkö ei valikoi miehistöä sukupuolen tai ystävyyssuhteen perusteella. Kaikilla tulee olla mahdollisuus päästä miehistöön vuorollaan, mutta päällikön vastuulla on varmistaa, että miehistöllä on riittävä kokemus ja osaaminen.
Loppukesällä 2018 kävi ensimmäisen kerran niin, että koko kolmen hengen miehistö oli naisia. Tarkka päiväkin on muistissa, totta kai: 21.8.2018. Mukana olivat Anni Muukkosen lisäksi Senni Jokinen ja Reija Stenbäck. Myöhemmin naisistoon liittyi Tuula Törhönen. Siitä lähtien Espoon naisisto on partioinut pääkaupunkiseutua ympäröivillä merialueilla säännöllisesti ei kokoonpanoilla.
Annille ja Tuulalle on jäänyt erityisesti mieleen viikonloppu viime toukokuussa.
– Aloitimme päivystyksen perjantaina neljän maissa. Tarkoitus oli viettää viikonloppu ainakin osittain yhdistyksen saaritukikohdassa Anturilla ja tehdä siellä huoltohommia, Anni kertoo. – Se jäi kuitenkin haaveeksi.
PV Resmedille riitti keikkaa perjantai-illasta sunnuntai-iltaan lukuun ottamatta miehistön pakollista kymmenen tunnin lepoa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
– Lauantaina olimme liikkeellä aamuyhdeksästä iltakymmeneen. Osan päivää meillä oli mukana myös muuta miehistöä, mutta esimerkiksi päivän ensimmäinen tehtävä hoidettiin kahdestaan Tuulan kanssa, muistelee Anni Muukkonen.
Espoon Mellstenin edustalla oli huvivene kiinni matalikolla. Paikalle ensimmäisenä ehtinyt Suomenlahden merivartioston alus ei päässyt haveristin luo matalaan veteen. Pienempi ja matalamman syväyksen omaava Resmed sen sijaan pääsi. Partioveneen päällikkö kysyi, tarvitsevatko naiset merivartijan apuun tehtävään. Ei tarvittu.
– Olihan siinä vähän kiirettä köysien kanssa, kun Anni oli kiinni ruorissa, muttei mitään hätää. Ihan peruskeikka, toteaa Tuula Törhönen.
Ei miesten töitä ja naisten töitä
Meripelastuksessa ei ole miesten töitä ja naisten töitä. Kaikille on samat vaatimukset ja samat mahdollisuudet. Kaukana takanapäin ovat ajat, jolloin naisten tehtävänä oli kahvinkeitto ja myyjäisten järjestäminen.
– Nainen pystyy tekemään pelastusaluksella kaiken minkä mieskin. Totta kai miehillä on enemmän fyysistä voimaa, mutta todella harvoin tulee eteen tilanne, jossa raakaa voimaa ei voisi korvata kekseliäisyydellä tai toisella menettelytavalla, Anni Muukkonen sanoo.
Senni Jokinen muistuttaa, että meripelastusharrastuksessa voidaan hyödyntää ihmisten erilaisia vahvuuksia.
– Paljon tärkeämpiä kuin sukupuoli ovat luonteenpiirteet ja omat kiinnostuksen kohteet, hän sanoo.
Liian vähän naispäälliköitä
Meripelastusseuran asemilla ympäri maata toimivasta noin 1400 vapaaehtoisesta meripelastajasta reilu viidennes on naisia. Naispäälliköt ovat kuitenkin harvassa.
– Taidoista se ei ole kiinni, mutta naisten luottamus omaan osaamiseensa ei usein ole yhtä vahva kuin miesten. Ehkä miehillä on myös keskimäärin enemmän kunnianhimoa, Anni Muukkonen pohtii.
– Meripelastusyhdistyksen ehkä tärkein voimavara on hyvä kansimies, ja siksi on hyväkin, etteivät kaikki halua ”päällikköputkeen”, Anni jatkaa. – Mutta harmittaa, että liian harva nainen haluaa.
Tule mukaan!
Hyvä meripelastaja on rauhallinen ja ymmärtää oman osaamisensa – ei yli- eikä aliarvioi sitä. Lisäksi hän osaa ottaa vastaan käskyjä ja toimia niiden mukaan. Näistä ominaisuuksista kolme naista ovat yksimielisiä.
– Vaikka vapaaehtoinen meripelastustoiminta on monin tavoin rentoa, ollaan kuin samaa perhettä kaikki, niin pelastusaluksella toimiminen on varsin hierarkista, Anni sanoo. – Asioista voidaan kyllä keskustella jälkeenpäin, mutta aluksella käsky on käsky.
Vapaaehtoinen meripelastusharrastus vie aikaa ja vaatii sitoutumista.
– Kuukaudessa menee keskimäärin 4-8 iltaa eli 1-2 iltaa viikossa, Senni kertoo. – Mahdollisiin hallinnollisiin vastuutehtäviin pitää varata lisäksi pari tuntia viikossa, jos sellaisia ottaa hoitaakseen.
Annin viesti meripelastusharrastukseen mukaan lähtemistä harkitsevalle naiselle on rohkaiseva.
– Jos minä pärjään, niin kuka tahansa muukin pärjää!
Jutussa esiintyvä PV Resmedin naisisto
Anni Muukkonen aloitti meripelastuksen vuonna 2011 miehensä kummitädin kannustamana. Espoon Meripelastajien ensimmäinen ja ainoa naispäällikkö sai perämiehen natsat ja päällikön tehtävämääräyksen elokuussa 2018 ja päällikön koulutustason 1.11.2019. Anni toimii myös yhdistyksen sihteerinä ja tiedottajana. Isän mukana puolivuotiaasta lähtien purjeveneellä liikkuneelle Annille kaikkein tärkeintä on päästä merelle.
Senni Jokiselle tulee tänä vuonna täyteen 12 vuotta pelastusveneen kansimiehenä. Sennillä ei ole mitään hinkua aluksen päälliköksi, mutta hän luotsaa Espoon yhdistystä nyt kolmatta kauttaan puheenjohtajana. Sennille meripelastus on ennen kaikkea irtautumista työelämän vaatimuksista ja arkirutiineista. ”Meripelastusperheen” yhteisöllisyys sekä mahdollisuus oppia uusia mielenkiintoisia asioita merkitsevät Sennille paljon.
Tuula Törhönen lähti mukaan keväällä 2017 ystävänsä Annin vuosien houkuttelun jälkeen. Elämäntilanne oli vihdoin sopiva aikaa vaativaan harrastukseen. Tuulan ainoa aiempi kosketus vesillä liikkumiseen oli isovanhempien soutuvene. ”Maakrapu” Tuula eteni vuodessa kansimieheksi. Hän vastaa myös yhdistyksen varusteista, kuten pelastusliiveistä ja -puvuista niin asemalla kuin aluksillakin. Tuulalle tärkeintä meripelastusharrastuksessa on sen sosiaalisuus sekä mahdollisuus päästä vesille.
Reija Stenbäck aloitti meripelastuksen vuonna 2010 pelastuskoiratoiminnan kylkiäisenä. Meripelastuksesta ei koskaan pitänyt tulla oikeaa harrastusta mutta toisin kävi. Kesällä 2020 koulutustasomerkki vaihtui perämiehen ”kahteen viivaan” ja kädet ja sydän on syvällä Espoon Meripelastajien toiminnassa. Reija toimii toista kautta yhdistyksen koulutusvastaavana.
