Siirry pääsisältöön

Meripelastusseura kehittää ohjaamotyöskentelyään

Vapaaehtoiset meripelastajat toimivat vaativassa turvallisuuskriittisessä toimintaympäristössä. Meripelastusseura on julkaissut päivitetyn ohjaamotyöskentelymenetelmän vapaaehtoismiehistöjen käyttöön.

Pelastustehtäviin lähdetään kaikkina vuorokauden aikoina, haastavissa olosuhteissa ja vaihtelevilla miehistöillä. Käytössä olevien pelastusveneiden nopeudet ovat nousseet pysyvästi sellaiselle tasolle, jossa miehistön työkuorma on suuri ja päätöksentekoon liittyvät kognitiiviset prosessit vaikeutuvat.

Inhimillisessä työssä organisaatioiden kaikilla tasoilla tapahtuu virheitä, joilla voi olla pahimmillaan katastrofaaliset seuraukset. Merenkulun organisaatioiden vastuulla on kehittää ja kouluttaa miehistöilleen työmenetelmiä, joilla virheet voidaan havaita ajoissa ja niiden haitalliset seuraukset voidaan estää tai vähentää niitä siedettävälle tasolle.

Merenkulku nopeakulkuisilla veneillä ei ole turvallista ilman ennalta sovittuja työtapoja, hyvää kommunikaatiota, tehokasta ryhmätyötä, teknisen laiteympäristön optimaalista käyttöä ja toimivia virheenhallinnan mekanismeja. Merenkulun perinteiset työtavat ovat edelleen tärkeitä nopeakulkuisissa veneissä, mutta yksin niillä ei voida varmistaa ohjaamotyöskentelyn onnistumista.

Meripelastusseura on 26.11.2020 julkaissut päivitetyn ohjaamotyöskentelymenetelmän vapaaehtoismiehistöjen käyttöön. Menetelmän tavoitteena on inhimillisen työn, teknisen laiteympäristön ja saatavilla olevan tiedon optimaalinen yhdistäminen. Menetelmä koostuu eri osa-alueista, joita ovat virheenhallinta, kommunikaatio, reittisuunnittelu, ohjailuryhmän tehtävät ja työnjako, tietolähteiden ristiinvarmistaminen, yhteisen tilannetietoisuuden varmistaminen ja vakiomuotoiset ajotavat. Näistä osa-alueista on pyritty löytämään parhaat mahdolliset käytännöt.

Menetelmän kirjoittamisessa on hyödynnetty monien eri organisaatioiden toimintaohjeita, tieteellistä teoria-aineistoa, kansainvälisiä ja kotimaisia säädöksiä sekä koeteltua käytännön kokemusta. Teksti pohjautuu osaltaan myös Suomen Meripelastusseuran aiempaan ohjaamotyöskentelyohjeeseen vuodelta 2013. Menetelmän kuvaus on ladattavissa Meripelastusseuran verkkosivuilta osoitteessa meripelastus.fi/ohjaamotyoskentely/.

Julkaisu ja kuvat: Lehtimäki Mikko. 2020. Suomen Meripelastusseuran ohjaamotyöskentely. Suomen Meripelastusseuran julkaisuja 1.