Siirry pääsisältöön

Tallink lahjoitti Suomen Meripelastusseuralle Tallink Gala lippujen tuotot

Tallink-konserni lahjoitti Meripelastusseuralle lipputuotot, joita kerättiin alkuvuoden 2020 Tallink Gala Awards -juhlasta.

Tallink on järjestänyt joka vuosi koko konsernin työntekijöilleen perinteisen gaalajuhlan, jonka lipputuotot lahjoitetaan vuorotellen eri maiden meripelastuksen eteen tehtävän vapaaehtoistyön hyväksi. Tällä kertaa saajaksi valittiin Suomen Meripelastusseura. Lahjoitettava summa oli yhteensä 5470 euroa.

– Tänä vuonna vapaaehtoiset miehistömme ovat auttaneet jo yli 4000 ihmistä vesillä. Olemme erittäin kiitollisia Tallink-konsernin lahjoituksesta. Vaikka vapaaehtoiset meripelastajat tekevät työtä korvauksetta, tarvitsemme jatkuvaa rahoitusta pelastusalusten ja -varusteiden hankintaan ja ylläpitoon sekä miehistöjen koulutukseen. Tallink-konsernin kaltaisten yhteisöjen tuki on toimintamme jatkumisen edellytys, kertoo Suomen Meripelastusseuran toimitusjohtaja Jori Nordström.

– On hienoa, että tämän vuoden lipputuotot päätettiin lahjoittaa juuri Suomen Meripelastusseuralle. Meripelastustehtävissä tärkeintä on ihmishenkien pelastaminen ja me kaikki merenkulun parissa työskentelevät teemmekin tiivistä yhteistyötä asian tiimoilta, sanoo Tallink Silja Oy:n Fleet Operational Manager Jan Valtonen.

Tallink on lahjoittanut nyt yhteensä 15 000 euroa meripelastuksen hyväksi operoimissaan maissa; vuoden 2018 lipputuotot lahjoitettiin Latvian ja vuoden 2019 Ruotsin Meripelastusseuralle. Vuonna 2021 Tallink Gala Awards -juhlaa ei poikkeustilanteesta johtuen järjestetä, mutta tilanteen normalisoitua traditiota on tarkoitus jatkaa. Tällöin lahjoituksen kohteena on Viron meripelastus. Lisäksi Tallink tekee yhteistyötä Viron Meripelastusseuran kanssa vuosina 2019-2021.