Siirry pääsisältöön

Pelastusristeilijä Jenny Wihuri koulutuspurjehdukselle Pohjanlahdelle

Meripelastusseuran koululaiva, pelastusristeilijä Jenny Wihuri tekee koulutuspurjehduksen Pohjanlahdelle 6.-22.7. Purjehdus huipentuu Raaheen, missä pidetään valtakunnalliset meripelastustaitokilpailut 14.7. Meno- ja paluumatkalla alus vierailee meripelastusasemilla sekä Suomen että Ruotsin puolella.

Jenny Wihurin koulutuspurjehduksen päätavoitteena on eri puolilta maata tulevien miehistönjäsenten kouluttaminen meripelastustehtävissä sekä ison aluksen navigoinnissa ja käsittelyssä omasta toimintaympäristöstä poikkeavalla vesialueella. Lisäksi harjoitellaan kansainvälistä yhteistoimintaa ruotsalaisten asemien kanssa. Neljään legiin jaettuun koulutuspurjehdukseen osallistuu aluksen runkomiehistön lisäksi yli 20 vapaaehtoista kurssilaista.

Pelastusristeilijän pysähdyspaikat ovat menomatkalla Maarianhamina, Molpe ja Tankar Suomessa sekä Öregrund, Huddiksvall ja Härnösand Ruotsissa. Raahessa alus viipyy 13.-15.7. Paluumatkalla pysähdytään Tankarissa ja Vaasassa sekä Örnsköldsvikissä, Sundsvallissa ja Gävlessä Ruotsin puolella, ja vielä toisen kerran Maarianhaminassa. Takaisin Helsinkiin alus saapuu sunnuntaina 22.7.

Avoinna yleisölle

Jenny Wihuri on avoinna yleisölle Molpessa uuden meripelastusaseman avajaisissa keskiviikkona 11.7. klo 18-20 sekä Raahen meripelastustaitokisojen yhteydessä Raahen kauppatorin rannassa lauantaina 14.7. klo 10-15. Muista mahdollisista yleisöesittelyistä tiedotetaan erikseen paikkakuntakohtaisesti.

Koulutuspurjehduksen tapahtumia voi seurata koululaivan omalla Facebook-sivulla www.facebook.com/jennywihuri, ja uutisia julkaistaan säännöllisesti myös Meripelastusseuran sivulla www.facebook.com/meripelastus.