Pelastusliivit estäisivät jopa 80 prosenttia vesiliikenteen hukkumisista – Pelastusliivipäivää vietetään 23.5.2026
Suomessa hukkuu joka vuosi 100–150 ihmistä, joista noin kolmannes vesiliikenneonnettomuuksien seurauksena. Tutkimusten mukaan jopa kahdeksan kymmenestä vesiliikenteessä hukkuneesta olisi pelastunut, jos heillä olisi ollut oikein puetut pelastusliivit päällä. Pelastusliivien merkitystä korostavaa Pelastusliivipäivää vietetään lauantaina 23.5.2026. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto, Suomen Meripelastusseura, Rajavartiolaitos ja Traficom haastavat kaikki vesillä liikkujat pukemaan käyttötarkoitukseen sopivat pelastusliivit kaikissa vesikulkuneuvoissa, aina vesillä liikuttaessa.
Vaikka lainsäädäntö vaatii pelastusliivien olemassaoloa moottoriveneissä ja yli viiden metrin pituisissa purjeveneissä jokaiselle matkustajalle, se ei heijasta vesiliikenteen todellisia riskejä. Iso osa vesikulkuneuvoilla liikkuvien hukkumistapauksista tapahtuu soutuveneistä, joissa pelastusliivejä ei vaadita.
-Tyypillisesti vesiliikenneonnettomuuksissa ollaan yksin liikkeellä pienellä mökkiveneellä, joka syystä tai toisesta keikahtaa ja veneilijä tipahtaa yllättäen veden varaan. Monesti joku kuulee avunhuudot, mutta valitettavasti turhan usein apu saapuu liian myöhään heille, jotka ovat jättäneet pelastusliivit pukematta, sanoo Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen.
-Pelastusliivien käytön lisääminen olisikin tehokkain yksittäinen toimi hukkumisten vähentämiseksi Suomessa. Valistuksen lisäksi tulisi miettiä myös pelastuspukineita koskevan lainsäädännön tiukentamista, jatkaa Heinonen.
Veneen päällikkö on vastuussa
Vastuu omasta ja muiden turvallisuudesta on jokaisella vesillä liikkuvalla, erityisesti veneen päälliköllä. Veneen päällikkö on vastuussa siitä, että jokaiselle veneilijälle löytyy sopivan kokoinen ja hyväksytty pelastusliivi, kelluntapukine tai pelastuspuku ja, että kelluntavälineet ovat olosuhteiden niin edellyttäessä puettuina.
Suurin osa kuolemaan johtaneista onnettomuuksista tapahtuu pienillä moottoriveneillä ja soutuveneillä. Teknisten vikojen tai sään merkitys onnettomuuksien taustalla on vähäinen – sen sijaan veneen kaatuminen ja inhimilliset tekijät ovat keskeisiä onnettomuuteen johtavia syitä.
Vuonna 2025 huviveneonnettomuuksissa menehtyi 34 henkilöä. Kaikki veneilyonnettomuuksissa menehtyneistä olivat miehiä. Valtaosa menehtyneistä oli yli 55-vuotiaita ja heidän osuutensa kaikista kuolonuhreista oli n. 65 prosenttia. Vuosien 2016-2025 aikana huviveneilyonnettomuuksissa Suomessa on menehtynyt 27-52 henkeä vuosittain.
-Jokainen voi edistää veneilyturvallisuutta omilla valinnoillaan ja vastuullisella toiminnalla. Merkittävä riskitekijöiden yhdistelmä vesillä on pelastusliivien puute ja kiikkerä vene. Pelastusliivien käyttö etenkin avoveneissä vähentäisi kuolemantapauksia huomattavasti. Ja ennen vesille lähtöä sekä vesillä tulee aina pitää korkki kiinni. Lisäksi jokaisen olisi hyödyllistä harjoitella, miten kaatuneeseen veneeseen pääsee takaisin vedestä, muistuttaa Traficomin johtava asiantuntija Kimmo Patrakka.
Pelastusliivien huolto ja tarkistus
Pelastusliivien huolto ja tarkistus ovat olennainen osa veneilyturvallisuutta. Käyttö, huolto ja säilytys tulee toteuttaa valmistajan ohjeiden mukaisesti.
-Näin veneilykauden alussa on hyvä tarkistaa kaikki veneen turvavarusteet mukaan lukien pelastusliivit. Etenkin ilmatäytteiset pelastusliivit eli paukkuliivit tulee huoltaa vuosittain. Tarvittaessa ne kannattaa viedä asiantuntevaan liikkeeseen tarkistettavaksi ja näin varmistaa, että liivit ovat varmasti käyttökunnossa¨, sanoo Meripelastusseuran turvallisuus- ja valmiuspäällikkö Marko Stenberg.
Oikea pukeminen on yhtä tärkeää kuin liivien huolto ja säilytys. Jos pelastusliivejä ei ole säädetty oikein, voi käyttäjä vajota liian syvälle liivien sisään, mikä voi estää liivien toimimisen suunnitellulla tavalla.
-Pelastusliivit pelastavat henkilön vain, mikäli ne ovat päällä ja oikein puettuna, kun henkilö putoaa veteen, muistuttaa meriturvallisuusjohtaja Mikko Hirvi Rajavartiolaitokselta.
Osallistu Pelastusliivipäivään
Pelastusliivien merkitystä korostavaa Pelastusliivipäivää vietetään lauantaina 23.5.2026. Veneilyverkoston turvallisuusviestinnän ryhmään kuuluvat järjestöt ja viranomaiset haastavat kaikki vesillä liikkujat pukemaan käyttötarkoitukseen sopivat pelastusliivit kaikissa vesikulkuneuvoissa, aina vesillä liikuttaessa.
Pelastusliivipäivä tarjoaa vesillä liikkujille mahdollisuuden osoittaa tukensa vesiturvallisuudelle. Kannustamme kaikkia osallistumaan päivään pukemalla pelastusliivit, ikuistamalla hetki valokuvan tai videon muodossa ja jakamalla sanomaa sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #pelastusliivipäivä tai #flytvästdagen. Muita tapoja osallistua päivään löytyy sivulta www.viisaastivesilla.fi/pelastusliivipaiva.
-Turvallisuus ei ole itsestäänselvyys, vaan se vaatii aktiivista toimintaa meiltä kaikilta. Liity siis Pelastusliivipäivän viettoon ja haasta myös muut mukaan, mutta ennen kaikkea toimi esimerkkinä ja käytä liivejä aina vesillä liikkuessasi, kehottaa Heinonen.
Pelastusliivipäivä on saanut alkunsa kansainvälisestä Ready, Set, Wear it -tapahtumasta. Suomessa sitä on vietetty jo vuodesta 2013 aina touko-kesäkuun vaihteessa. Päivän tavoitteena on muistuttaa turvallisesta vesillä liikkumisesta ja tempaista pelastusliivien käytön puolesta.
Veneilyturvallisuusviikko 1.-7-6.
Veneilyturvallisuus koostuu monesta tekijästä. Ajankohtainen teema jatkuu kesäkuun ensimmäisellä viikolla, jolloin järjestetään ensimmäistä kertaa Meripelastusseuran koordinoima valtakunnallinen Veneilyturvallisuusviikko. Viikon tavoitteena on parantaa turvallisuutta vesillä, ja se huipentuu 6.6. Avoimet ovet -päivään Meripelastusseuran asemilla ympäri maata. Veneilyturvallisuusviikossa ovat mukana Rajavartiolaitos, Traficom, pelastustoimi, poliisi, Ilmatieteen laitos sekä lukuisa määrä muita vesi- ja veneilyturvallisuuden toimijoita.