Siirry pääsisältöön

Saimaan alueen miehistörekrytointi

Kiinnostaako sinua monipuolinen harrastus ja vapaaehtoistyö Saimaalla? Tervetuloa hakemaan mukaan miehistöön ja aloittamaan uusi antoisa harrastus! Tämän syksyn hakuaika Saimaan alueen miehistöihin on 25.7. – 12.8.2025.  

Millainen harrastus meri- ja järvipelastus on? 

Tiesitkö, että noin puolet Meripelastusseuran asemista sijaitsee järvialueella? Harrastuksen ja vapaaehtoistyön ydintä ovat partioajot ja erilaiset harjoitukset vesillä. Liikumme ja harjoittelemme paljon alueellamme, jotta olemme tarvittaessa saatavilla ja valmiina lähtemään tehtävälle.

Saimaalla toiminta-alueellamme liikkuu paljon veneilijöitä, ja partiopäivän kulku rytmittyykin usein tehtävien ympärille – kiireisinä päivinä saattaa olla useita tehtäviä, kun taas rauhallisena päivänä on aikaa treenata tai käydä jäätelöllä rantakahvilassa. Tehtävät ovat pääosin erilaisia kiireettömiä avustustehtäviä, mutta yksikkömme osallistuvat sopimusten mukaan myös pelastustoimen ja ensihoitopalvelun tehtäviin.

Partioajot sijoittuvat pääosin viikonloppuihin ja arki-iltoihin, mutta vesille voidaan lähteä miehistön mahdollisuuksien mukaan myös arkipäivisin. Loma-aikoina liikumme Saimaalla tai päivystämme asemilla lähes joka päivä, jolloin toimintaan on helppoa osallistua oman aikataulunsa mukaisesti. Asemat ja saaritukikohdat tarjoavat hyvät puitteet miehistön oleskeluun sekä yöpymiseen, ja kesällä monet viettävät pidempiäkin aikoja asemalla päivystäen.  

  • Mahdollisuuden oppia jatkuvasti uusia taitoja 
  • Koulutuksen tehtäviin ja antoisan uuden harrastuksen  
  • Ikimuistoisia kokemuksia vesillä ja erilaisissa tapahtumissa 
  1. Vapaaehtoisuus 
  1. Yhteisöllisyys 
  1. Turvallisuus 
  1. Pätevyys 

Viikkokoulutukset meripelastusharrastuksessa 

Koulutus ja osaamisen jatkuva ylläpito ovat tärkeä osa harrastusta, ja koulutustoiminnan rungon muodostavat miehistön viikkoharjoitukset. Uudet miehistönjäsenet saavat aluksi harjoittelijan koulutustason. Erityisiä ennakkovaatimuksia osaamiselle ei ole, vaan koulutuspolku harjoittelijasta kansimieheksi alkaa koulutusjärjestelmän mukaisesti perusasioista.

Viikkokoulutuksessa harjoitellaan aina jotakin koulutusjärjestelmän osa-alueista. Teemana on jokin tietty aihe, joka voi olla esimerkiksi hinaus, etsintä, palonsammutus, oman aluksen laituriin ajo tai kansinosturin käyttö. Myös omien alusten huoltotöiden harjoittelu on tärkeä osa toimintaa.  

Kuinka paljon aikaa harrastus vaatii? 

Meripelastus on kohtuullisen aikaa vievä ja sitoutumista vaativa harrastus. Etenkin ensimmäisen vuoden aikana on tärkeää sitoutua käymään harjoituksissa ja partioajoissa aktiivisesti, jotta koulutus etenee suunnitellusti ja miehistössä toimimiseen tarvittava osaamistaso alkaa karttua. Tavoitteena on, että miehistön jäsen kävisi viikkokoulutuksissa ja partioajoilla yhteensä noin 20 päivänä kauden aikana. Suosittelemme ennen hakemuksen täyttämistä pohtimaan ajankäyttöäsi ja sitä, miten sinun on aseman sijainti huomioon ottaen mahdollista kulkea harrastukseen.

Partioajojen pituudet vaihtelevat koko juhannuksen ajan päivystyksestä arki-illan partioon. Voit itse valita toimintakalenterista itsellesi sopivan päivän partioon osallistumiseen. Miehistönjäsenillä ei ole varsinaista päivystysvelvoitetta. 

Esimerkkipäivä partioajolla 

Arki-illan partioajo alkaa usein klo 18. Miehistö saapuu asemalle ja käy vaihtamassa varusteet. Sen jälkeen siirrytään veneelle ja tehdään lähtövalmistelut.  

Partioajon aikana saattaa tulla tehtäviä, mutta ilta voi olla rauhallinenkin, jolloin aikaa voidaan käyttää myös harjoitteluun. Tehtävien luonne vaihtelee, mutta usein ne päättyvät avustettavan hinauksella turvasatamaan. Myös tehtävän kesto vaihtelee paljon, ja joskus päivä saattaa venyä pitkäksikin. Tarkkaa kotiinpaluuaikaa ei siis voi aina merelle lähtiessään varmaksi sanoa. 

Kun vesiltä palataan takaisin asemalle, vene tankataan ja sille tehdään paluutarkastukset. Aseman tai tukikohdan fasiliteetit tarjoaa mahdollisuuden partiosta palautumiseen ja harrastuskavereiden kanssa ajan viettämiseen.  

Mitä edellytämme hakijalta 

  • Täysi-ikäisyyttä 
  • Uimataitoa 
  • Normaalia fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä
  • Normaalia näkö- ja kuuloaistia
  • Vastuullista asennetta 
  • Mahdollisuutta aloittaa vaativa ja aikaa vievä harrastus 

Hakijoilta ei odoteta merenkulkualan ammattipätevyyksiä. Kokemus vesillä liikkumisesta ja ensiaputaidoista katsotaan eduksi, mutta ne eivät ole välttämättömiä. Tärkeimmät ominaisuudet ovat innokkuus oppia uutta, ryhmätyötaidot ja kyky laittaa itsensä likoon.  

Lisäksi hakijan tulee täyttää terveysvaatimukset: https://urly.fi/2rM9. Tutustuthan tähän dokumenttiin ennen hakemuksen lähettämistä. 

Huomioithan mihin asemalle haet

Vapaaehtoista meripelastusta voi harrastaa useiden eri asemien kautta. Ennen hakemuksen jättämistä suosittelemme tutustumaan lähialueen yhdistyksiin ja arvioimaan, mikä niistä parhaiten vastaa omia tarpeitasi. Saimaan alueen miehistörekrytoinnissa mukana olevat asemat näet alla ja tästä linkistä löydät kaikki yhdistyksemme yhteystietoineen: https://meripelastus.fi/meripelastusseura/jasenyhdistykset/

Miehistörekrytoinnin infopäivät

Kannustamme kaikkia kiinnostuneita ja jo hakemuksen jättäneitä osallistumaan alueen info-päiviin, jossa tapaat vapaaehtoisiamme ja pääset tutustumaan kalustoomme!  

  • pe 1.8. Puula / Kangasniemen asema – Kangasniemen tori klo 15-17
  • la 2.8. Pielisten asema – Lieksan satama klo 14
  • su 3.8. Pielisten asema – Nurmeksen satama klo 14
  • ma 4.8. Varkauden asema – Hoikanmäentie 22 klo 18
  • ti 5.8. Joensuun asema – Hasanniementie 5 B klo 18
  • ti 12.8. Suonenjoen asema – Iisveden satama, Kymintie 8 klo 18
  • ma 15.9. Lappeenrannan asema – Satamatie 22 klo 18

Voit olla tulokasasioissa myös sähköpostitse yhteydessä aluekoordinaattori Oliver Kuustoseen

oliver.kuustonen@meripelastus.fi