Siirry pääsisältöön

Uusi kausityöntekijä

Meripelastusseuran kausityöntekijänä on aloittanut restonomi Sara Calderon, joka vahvistaa jäsenpalveluamme elokuun loppuun saakka.

Saran tehtäviin kuuluvat jäsenpalvelu, jäsenrekisterin ylläpito ja jäsenmaksulaskujen käsittely sekä taloushallinnon tehtäviä. Häneltä voi myös tilata esitteitä ja muita seuran materiaaleja. Saran tavoittaa s-postilla smps.toimisto@meripelastus.fi ja numerosta 044 5533 000.

Sara kertoo itsestään näin:

Olen koulutukseltani restonomi ja viimeiset viisi vuotta olen viettänyt pääosin ulkomailla, työskennellen matkailun eri tehtävissä. Olen vuosien kuluessa työskennellyt muun muassa hostelleissa Uudessa Seelannissa, Australian matkatoimistoissa, Perussa Vapaaehtoistyön Koordinaattorina sekä Kanadassa Kalliovuorilla hotellin vastaanotossa. Olen myös koulutukseltani sukelluskouluttaja, ja niistä hommista kotiuduin Suomeen Indonesiasta viime keväänä koronan vuoksi.

Ensimmäinen talvi Suomessa viiteen vuoteen on toistaiseksi mennyt odotettua paremmin, mutta pakko myöntää, että kovasti odottelen jo kesää ja lämpimiä kelejä!

Matkustelun ja sukelluksen lisäksi eläimet ovat todella lähellä sydäntä ja ulkomailla tein paljon vapaaehtoistyötä katukoirien- ja kissojen kanssa. Kotona vietän aikaa 15-vuotiaan kissan kanssa ja toiveena olisi Suomessakin tehdä vapaaehtoistöitä eläinten kanssa mahdollisuuksien mukaan.

Innolla odotan tulevaa kautta Meripelastusseuralla ja mahtavaa, että olen päässyt tähän loistavaan tiimiin mukaan!