Siirry pääsisältöön

Nainen meripelastajana

Fanny Widbom (33) on vapaaehtoinen meripelastaja ja Porvoon Meripelastajien varapuheenjohtaja. Meripelastusseuran miehistöjen jäsenistä yhteensä 17 prosenttia on naisia.

Porvoon aktiivimiehistössä toista kauttaan toimiva Fanny Widbom on liikkunut merellä enemmän tai vähemmän koko ikänsä, enimmäkseen purjehtien. Yhdessä tekeminen, turvallisuus sekä jatkuva oppiminen ja kouluttaminen ovat aina olleet lähellä Fannyn sydäntä, joten meripelastustoimintaan siirtyminen oli selkeä valinta, kun oli aika etsiä uusia haasteita. Nyt Fanny on koulutustasoltaan aliperämies ja toimii myös Porvoon Meripelastajien hallituksen varapuheenjohtajana.

Fannyn mielestä parasta meripelastusharrastuksessa on yhdessä hyvän tekeminen lukuisten meripelastuskavereiden kanssa, jatkuva itsensä kehittäminen sekä mahdollisuus olla kanssaihmisten apuna. Haasteita toimintaan tuovat tehtävillä välillä hyvinkin nopeasti muuttuvat olosuhteet ja tilanteet sekä taistelu aikaa vastaan. Fanny muistuttaa myös, että liian usein meripelastaja törmää vesilläliikkujien välinpitämättömään suhtautumiseen omaa ja muiden turvallisuutta kohtaan.

Apua saaneiden kiitollisuus on vapaaehtoisen meripelastajan palkka, ja usein pienelläkin avulla voi olla suuri merkitys avustettavalle. Fannyn mieleen jäi viime kesältä avustettavan sanat ”Teitte kesän paskimmasta päivästä kesän parhaimman muiston. Kiitos!”.

Meripelastusseuran pelastusalusten miehistönjäsenistä naisia on 17 prosenttia. Lisäksi seitsemän paikallisyhdistyksen puheenjohtaja on nainen. Myös Meripelastuskouluttajien ja Nuorisokouluttajien ryhmiä johtaa tällä hetkellä nainen. Seuran aluksilla ja toiminnassa ei ole miesten töitä ja naisten töitä, vaan kaikilla on samat oikeudet ja velvollisuudet. Syrjintää ei hyväksytä missään muodossa.

Kiinnostaisiko sinua vapaaehtoinen meripelastusharrastus? Lue lisää ja tule mukaan!

Tule mukaan!