Siirry pääsisältöön

Turun Meripelastusyhdistyksen kotisatama vaihtuu – Veneet siirtyvät Satavaan

Turun Meripelastusyhdistyksen pelastusveneiden kotisatama on ollut pitkään Turun Latokarissa. Tänä kesänä satama vaihtuu, kun veneet siirtyvät Satavan Venepalvelun laituriin.

Uuden kotisataman etuna on sen keskeinen sijainti Airiston reunalla, Satavan saaren luoteisnurkassa. Esimerkiksi Pitkäkarin päivystystukikohtaan on vain kaksi merimailia, kun taas Latokarista matkaa kertyi noin kahdeksan merimailin verran.

Siirtyminen Satavaan nopeuttaa myös alusten liikkeellelähtöä tehtäville. Latokarista operoitaessa toimintaa hidastivat Turkuun johtavien väylien nopeusrajoitukset: esimerkiksi pv ABSOlla kestää noin 20 minuuttia ajaa rajoitusalueilta pois. Uudesta kotisatamasta lähtiessä ABSO saavuttaa samassa ajoajassa koko Airiston.

Siirtyminen Satavaan edistää operatiivista toimintaamme ja mahdollistaa myös mielekkäämmät miehistökoulutukset. Aiemmin iltaharjoituksissamme on harvemmin lähdetty kauas Latokarista ja Turun satamasta, nyt harjoitukset voidaan järjestää merellä aidossa toimintaympäristössä. Satavan venepalvelu on ottanut meidät hyvin vastaan ja yhteistyö on ollut mutkatonta”, toteaa Turun Meripelastusyhdistyksen puheenjohtaja Heikki Laurila.

Lisätietoja muutosta antaa yhdistyksen puheenjohtaja, puheenjohtaja(a)tmpy.fi.


Pv Arvinsilmä uudella laituripaikallaan Satavassa.