Siirry pääsisältöön

Yhdistyksen syyskokous 13.10.2022

Porkkalan Meripelastajien syyskokouksessa 13.10.2022 valittiin yksimielisesti yhdistyksen puheenjohtajaksi jatkamaan Aki Kaisla. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Olli Posti ja Jyri Kemppainen. Hallituksen jäsenenä jatkavat Tommy Nenonen ja Jukka Jaakkola sekä varapuheenjohtajana Juha Aromeri. Kiitos hallituksessa tällä kaudella kanssani työskennelleille ja nyt hallitustehtävät jättäville Eric Lundqvistille ja Marian Jeculle, jotka toki toiminnassamme muuten jatkavat mukana !

Mennyt kausi oli jälleen Porkkalassa vilkas tehtävämääriltään. Tehtävämäärät vähentyivät viime kaudesta kolmasosan, mihin vaikutti suuresti polttoaineiden hinnan huomattava nousu. Polttoaineiden hinnannousu vaikutti erittäin suuresti myös yhdistyksemme aluksen kuluihin, mutta emme siitä huolimatta vähentäneet valmiuttamme tai liikkumista merellä merkittävästi.

Menneellä kaudella pääsimme huomattavasti parempaan suuntaan mm. koulutuksien suhteen kahden koronavuoden jälkeen. Myöskään mitään erityisiä alusteknisiä haasteita ei tullut tällä kaudella vastaan. Pv Aktia toimi luotettavasti. Alus telakoidaan Millog Oy:n avustuksella Upiniemeen marraskuun lopussa.

Pystyimme hyvään suoritukseen merellä avustustehtävien ja valmiuden suhteen ja jälleen iso määrä venekuntia sai kauttamme apua. Miehistömme sai paljon hyvää palautetta kiitollisilta asiakkailta. Miehistöämme kehuttiin monen monta kertaa ammattitaitoiseksi ja osaavaksi. Miehistön hyvä henki heijastuu selvästi mm. meripelastustehtävissä – merellä on mainiossa ja osaavassa miehistössä mukava olla mukana.

Avustimme kaudella 2022 yhteensä 100 henkilöä ja 52 alusta merellä ja olimme 11. aktiivisin meri- tai järvipelastusyhdistys Suomessa. Sijoitus koko Suomi huomioiden on aikamoinen saavutus, kun huomioi kuntamme koon ja asukasmäärän.

Veneilyn kannalta Kirkkonummi on todellinen merellinen kunta !

Aki Kaisla
Hallituksen puheenjohtaja
puh. 040 1691 333
valmiustr.porkkala@messi.meripelastus.fi