Siirry pääsisältöön

Uutisia syyskokouksesta

Turun Meripelastusyhdistys ry:n syyskokous järjestettiin tiistaina 26.11. Forum Marinumissa.

Merkittävämpänä yksittäisenä keskustelunaiheena oli pv Arvinsilmän tulevaisuus. Kokous päätti, että TMPY luopuu aluksesta, ja Suomen Meripelastusseura lähtee seuraavaksi etsimään Arvinsilmälle uutta sijoituspaikkaa.

Luopumispäätökseen vaikutti erityisesti aluksen käyttöasteen merkittävä lasku sekä kaluston ylläpitokulujen kasvu.

Arvinsilmä jää yhdistyksen historiaan pidettynä työjuhtana. Tällä päätöksellä tuemme omalta osaltamme Suomen Meripelastusseuran strategiaa, jossa pyritään seuran omistamien alusten määrän vähentämiseen poistamalla huonokuntoista kalustoa. Toivon, että Arvinsilmä löytää hyvän uuden kodin, jossa se korvaa jo käyttöikänsä päähän ehtineen veneen”, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Heikki Laurila.

Veneen huolto, kunnossapito ja miehittäminen on työllistänyt vuodesta 2001 lähtien lukuisia vapaaehtoisia meripelastajia. ”Kiitos kaikille aluksella päivystäneille päälliköille ja miehistönjäsenille sekä alusvastaaville ja muille muille mukana olleille”, Laurila kommentoi.

Arvinsilmän poistumisen jälkeen yhdistykselle jää kaksi pelastusalusta, pv AHTI ja pv ABSO, jotka kyetään jatkossa pitämään tiiviisti miehitettynä koko kauden ajan. Lisäksi yhdistyksellä on Faster-apuvene, jota voidaan tarvittaessa käyttää apuna koulutuksissa.

Puheenjohtajaksi valittiin uudelle kaksivuotiskaudelle Heikki Laurila. Jatkokauden hallituksen jäseninä saivat Mikko Tuomi, Timo Kuusonen, Sampsa Jalo sekä Heikki Pöntynen. Kokouksessa läsnä oli myös Suomen Meripelastusseuran toimitusjohtaja Jori Nordström, joka kävi kertomassa pääseuran ajankohtaiset kuulumiset turkulaisille.

Yhdistyksen päivystyskausi 2019 on nyt virallisesti päättynyt. Kulunut kausi oli yhdistykselle aktiivinen, ja kesällä yhdistyksen alukset suorittivat ennätysmäärän erilaisia tehtäviä. Talven aikana jatketaan sekä alusten ylläpito- ja parannustöitä että miehistön koulutusta vuoden 2020 aktiivikautta varten.


Suomen Meripelastusseuran toimitusjohtaja Jori Nordström kertoi kuulumiset valtakunnalliselta tasolta.