Kausi 2018 on päättynyt
Jyväskylän järvipelastajien kausi päättyi lauantaina 17.11 veneitten nostoon. PV Lähitapiola ja PV Helvi Harjula ovat nyt pressutettuina ja huollettuina Noukanniemen satamassa odottamassa talvea.
Kuluva kesä oli pelastustehtäviltään kiireinen, tehtäville lähdettiin peräti 53 kertaa. Verrattuna edelliseen kesään 2017 jolloin tehtäviä oli 26. Kesän päivystysvuorot on jaettu viikottain kahden päällikön kesken. Yli puolet koko kesästä on päivystänyt Mika Honkanen. Kauden aikana tehtäville lähtöjä Mikalle miehistöineen on kertynyt 36. Toinen päivystävistä päälliköistä on Max Holm, jolle tehtäviä kertyi 17. Kiitos päälliköille todella arvokkaasta ajankäytöstä vapaaehtoistyön hyväksi.
Kiitämme myös päivystysmiehistöä mukana olosta ja mielenkiinnosta kesän harjoituksia kohtaan. Harjoitusilloissa on ollut todella vilkasta ja kiitos siitä kuuluu innokkaalle koulutusvastaavallemme Maria Hyttiselle. Maria on energisellä otteella vetänyt kauden harjoitukset läpi suunnittelusta toteutukseen saakka.
Meillä on aihetta juhlaan! Kauden päätöstä juhlistetaan pikkujouluilla la 1.12.2018 Noukanniemessä. Ilmoittautuminen messissä päättyy huomenna 23.11. Toivotamme jäsenemme lämpimästi tervetulleiksi pikkujouluihin.