Tule mukaan!

Haluaisitko liikkua Päijänteellä, mutta et omista venettä? Oletko luonteeltasi auttamishaluinen? Pidätkö uusien asioiden oppimisesta? Jos vastasit kaikkiin kysymyksiin KYLLÄ, olet ehkä tuleva meripelastaja. Tule mukaan ja hanki itsellesi uusi harrastus!

Jyväskylän järvipelastajat ottavat miehistöönsä uusia jäseniä. Toiminta on vapaaehtoista, mutta taataksemme kalustomme päivystysvalmiuden koko kesän ajan, vaaditaan miehistöltä myös sitoutumista. Et tarvitse aikaisempaa osaamista, vaan koulutamme kaikki uudet jäsenemme tehtäviin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Paras aika liittyä mukaan on keväällä ennen avovesikauden alkua, sillä silloin pystymme järjestämään uusille perehdytyksen ja saamme heistä harjoittelijoita alkavalle kaudelle. Siitä huolimatta yksittäisten uusien jäsenten mukaan liittyminen onnistuu myös ympäri vuoden.

Pääsyvaatimuksena pelastusmiehistöön on 18 vuoden ikä, mutta jo 16-vuotiaana voi päästä alukselle kansimiesharjoittelijaksi. Sitä nuoremmilla on mahdollisuus osallistua yhdistyksen nuorisotoimintaan. Lisäksi edellytyksenä hälytysmiehistössä toimimiselle ovat hyvä fyysinen ja psyykkinen peruskunto, uimataito ja näöntarkkuus 0,5 silmälaseilla ja 0,1 ilman.

Niille, joilla ei terveydentilansa tai elämäntilanteensa puolesta ole mahdollisuutta olla mukana pelastusmiehistön toiminnassa, tarjoamme mahdollisuuden osallistua yhdistyksen muihin tehtäviin. Alusten tekniset työt sekä kunnossapito, hallinnolliset tehtävät ja varainkeruu ovat niin ikään tärkeä osa toimintaamme.

Jos haluat lisätietoja, ota rohkeasti yhteyttä Jyväskylän järvipelastajien tulokasvastaavaamme.

Tiina Laine
044 0600 556
tulokasvastaava@jyvaskylanjarvipelastajat.fi

Suoraan jäseneksi voit liittyä alla olevan linkin kautta.
Liity jäseneksi tästä