Vapaaehtoiset meripelastajat valmiina auttamaan
Vapaaehtoisten meripelastajien päivystyskausi on alkanut. Lähes kaikki eteläisen ja keskisen Suomen pelastusalukset ovat jo hälytysvalmiudessa ja myös pohjoisessa alukset lasketaan vesille toukokuun aikana. Avovesikauden ensimmäinen tehtävä suoritettiin tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin, jo 3. huhtikuuta Rautalammella, missä Konneveden järvipelastajat osallistuivat kadonneen henkilön etsintöihin.
Pelastusalukset päivystävät alle puolen tunnin hälytysvalmiudessa 24 tuntia vuorokaudessa koko avovesikauden ajan. Viikonloppuisin ja loma-aikoina ollaan yleensä liikkeellä tai välittömässä lähtövalmiudessa. Juhannuksen Operaatio Meritähti tuo kerralla vesille koko Meripelastusseuran kaluston. Kaikkiaan vesilläliikkujien turvana toimii 150 pelastusalusta ja lähes 2 000 vapaaehtoista meripelastajaa rannikolla ja sisävesillä Hankoniemeltä Inarinjärvelle.
Viime vuonna Meripelastusseuran miehistöt lähtivät hälytystehtävään 1464 kertaa. Apua sai 3160 ihmistä ja 1235 alusta. Todennäköisesti varmalta menehtymiseltä pelastettiin 34 ihmistä.
Veneen varusteet ja kipparin taidot kuntoon
Vapaaehtoisille meripelastajille tulevista avunpyynnöistä valtaosa tulee huviveneilijöiltä ja johtuu veneen teknisestä viasta, huollon laiminlyömisestä tai kuljettajan merimiestaidollisesta virheestä. Usein ongelmilta olisi vältytty veneen asianmukaisella huollolla ja varusteiden tarkistamisella.
Ennen vesille lähtöä on hyvä muistaa:
– tarkista veneesi turvavarusteet, kuten pelastusliivit, sammuttimet ja hätämerkinantolaitteet
– tarkista myös viestintävälineiden toiminta
– varmista, että veneessäsi on riittävästi polttoainetta
– tee reittisuunnitelma ja muista kertoa se myös kotiin jääville
– tutustu säätiedotuksiin ja muista seurata niitä myös matkan aikana
– pelastusliivit kannattaa pitää päällä aina vesillä oltaessa
– säännöllisin väliajoin on hyvä kerrata merimiestaitojen perusasiat ja vesiliikenteen säännöt, kuten väistämissäännöt.
Meripelastuksen hälytysnumero on 0294 1000 (huomaathan, että numero on muuttunut). Sisävesillä apua saa yleisestä hätänumerosta 112.