Uusia tapoja tukea vapaaehtoista meripelastustoimintaa
Meripelastusseura kehittää varainhankintaansa. Alkukesän aikana toteutetaan valtakunnallinen mainoskampanja. Lisäksi Seuran nettisivuille on avattu uudet Lahjoitus-sivut.
Mainoskampanjan päätavoitteena on varainhankinta ja ensisijaisena lahjoitusmuotona tekstiviestilahjoitus. Lisäksi tavoitteena on lisätä Seuran yleistä tunnettuutta ja siten tukea varain- ja jäsenhankintaa laajemmin ja pitemmällä aikavälillä. Kampanjan painopiste ajoittuu kesäkuun alkuun, ja se koostuu printtimainoksista (lehtimainonta ja julisteet), verkkomainonnasta sekä radiokampanjasta. Mainoskampanjan suunnittelusta vastaa mainostoimisto Hasan & Partners. Nyt toteutettavalle kampanjalle suunnitellaan jatkoa syksylle ja ensi vuodelle.
Uudet Lahjoitus-sivut julkaistiin toukokuun alussa. Kokonaan uutena tukimuotoja on Lahjoituskauppa, missä käyttäjä voi valita sopivan suuruisen lahjoituksen valmiista vaihtoehdoista. Kunkin summan kohdalla olevasta kuvasta näkee, mitä vapaaehtoisen meripelastajan tai pelastusaluksen välttämättömiä varusteita lahjoituksella saa. Maksu hoituu helposti verkkomaksuna. Lahjoituksen voi myös halutessaan omistaa toiselle henkilölle. Muita sivuilta löytyviä tukimuotoja ovat mm. testamentti- ja merkkipäivälahjoitus.
Tekstiviestilahjoituksella voi lahjoittaa 5 euroa (viesti LAHJOITUS numeroon 16155) tai 10 euroa (viesti LAHJOITUS10 numeroon 16155). Uudet Lahjoitus-sivut löytyvät osoitteesta http://www.meripelastus.fi/auta-pelastamaan-ihmishenkiä.
Vapaaehtoiset meripelastajat pelastivat viime vuonna vesillämme todennäköiseltä menehtymiseltä 34 ihmistä. Apua sai yhteensä 3160 ihmistä ja 1235 alusta. Vaikka vapaaehtoiset tekevät työtään korvauksetta, vaatii pelastusalusten ja varusteiden hankinta ja ylläpito sekä miehistöjen koulutus jatkuvaa rahoitusta. Meripelastusseuran toimintaa rahoitetaan lahjoitus- ja avustusvaroin.
Meripelastusseuralla on rahankeräyslupa 2020/2013/2491, Poliisihallitus, Arpajaishallinto. Lupa on voimassa 28.6.2013-30.5.2015 Koko Suomen alueella Ahvenenmaata lukuunottamatta.