Trossi-jäsenten määrä eri yhdistyksissä 27.8.2013
Ohessa (sivun lopussa linkki) taulukkona tämän hetken Trossien määrät. Punaisella merkattu yhdistysten välisen Trossi-jäsenyyksien hankintakilpailun kaksi todennäköistä voittajaa eli määrällisesti eniten Trosseja lisännyt yhdistys lienee Helsinki (+213) ja suhteellisesti (prosentuaalinen kasvu) eniten Trossi-jäseniä lisäsi Molpe (+131%).
Taulukosta näette, että monet pienet yhdistykset pärjäävät prosentuaalisessa kasvussa hyvin ja vastaavasti isoja lukumääräkasvuja löytyy Espoosta (+113), Turusta (+104), Lahdesta (+41), Naantalista (+34) ja Porvoosta (+34). Ja sitten tuleekin jo Molpe (+25).
Kokonaismäärä on kasvanut vuodenvaihteesta 10,2 % eli 970 uutta Trossi-jäsentä.
Näistä 523 tuli joko Alandia- tai SPV yhteistyön kautta ja loput 447 muuta kautta.
Eli kaikki kolme kanavaa ovat meille tärkeitä: SPV yhteistyö (potentiaalia vielä ainakin 22.000 katsastetun veneen verran), omien muiden kanavien kautta hankittavat jäsenet ja vakuutusyhtiöyhteistyö joko Alandian tai jonkun muun kanssa.
Alandia-trossien määrä lisääntyi 11,9 % eli prosenteissa hieman enemmän kuin kokonaismäärä kasvoi (10,2%).
Näillä näkymin siis Helsinki ja Molpe tulevat saamaan kumpikin 1000 e palkinnon omien sarjojensa voittajina. Toki kausi on vielä kesken, mutta kovin suurta Trossien lisäystä ei enää syys-joulukuun aikana ole odotettavissa ja nuo kaksi yhdistystä ovat kyllä ihan omilla luvuillaan. Voittajista ei siis liene enää epäselvää.
Lisätietoja tarvittaessa:
Jari Piirainen
p. 040-5862006
Tästä linkistä taulukkoon.