Siirry pääsisältöön

Trossi päivystys alkoi

Me tulemme apuun myös poikkeustilanteessa!
Meripelastusseura hoitaa myös poikkeustilanteessa perustehtäväänsä, vesillä hätään joutuneiden pelastamista ja avustamista.
 
Päivystyskautemme alkaa lähiviikkojen aikana, Kaukas on hälytysvalmiudessa ja talven aikana päivityskorjatun Willimiehen viimeisiä koe- ja testiajoja suoritetaan tulevalla viikolla. Merelle suoritettujen koeajojen perusteella Willimiehen suorituskyky parani huomattavasti uuden moottorin ja vetolaitteen ansiosta. Myös Willimiehen navigointijärjestelmä on kokenut paljon uudistuksia joista lisää kun saamme aluksen päivystysvalmiuteen.
 
– Trossi-kausi alkoi 1.5. ja Trossi-palvelunumero päivystää 24/7 lokakuun loppuun saakka.
– Varaudumme kiireiseen kauteen ja tukemaan pelastusviranomaisia resurssiemme puitteissa.
 
Vapaaehtoisten miehistöjen turvallisuus on meille sydämenasia!
Meripelastusseura haluaa varmistaa miehistöjensä turvallisuuden kaikissa tilanteissa parhaalla mahdollisella tavalla.
 
– Koronavirusepidemian aikana miehistöjen turvallisuutta parannetaan toimintaohjeilla, suojavarusteilla ja sopeuttamalla toimintaa.