Miehistö
Tule mukaamme turvaamaan ja avustamaan ihmisiä saaristossamme. Meiltä saat paalupaikan vesillä liikkumiseen, alan parhaalla kalustolla. Otamme tulokkaat avosylin vastaan ja loistavalla ryhmähengellä pärjäämme niin tyynellä kuin myrskyissäkin.
Toimintamme sopii kaikenikäisille sukupuoleen katsomatta. Minkäänlaista aiempaa osaamista veneilystä tai pelastuksesta ei vaadita. Meillä on erittäin toimiva ja kattava koulutusjärjestelmä harjoittelijasta päälliköksi asti. Koulutuksiin voit osallistua 16-vuotiaasta alkaen ja hälytysmiehistöön aikaisintaan 18-vuotiaana. Meillä on myös nuorisotoimintaa, johon voivat osallistua 10-15 vuotiaat nuoret.
Koulutus
Koulutamme kaikki miehistömme jäsenet Suomen Meripelastusseuran auktorisoidun koulutusjärjestelmän mukaisesti. Teemme tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa.
Vapaaehtoinen meripelastus on harrastuksena suhteellisen paljon aikaa vaativa, mutta erityisen antoisa harrastus. Miehistön jäsenet oppivat laaja-alaisesti erilaisia taitoja. Muiden vesilläliikkujien ja saaristossa matkaajien auttaminen erilaisissa sääolosuhteissa edellyttää miehistöltä ja kalustolta hyvää kuntoa. Lisäksi vapaaehtoiselta meripelastajalta odotetaan ryhmähenkisyyttä, normaalia terveyttä sekä uimataitoa. Koulutus ja osaamisen ylläpito vaativat sitoutumista ja aktiivisuutta.
Tulokas- ja harjoittelijakoulutus
Tulokas- ja harjoittelijakoulutuksessa annetaan perusvalmiudet aluksen miehistössä toimimiseen. Jakson aikana tutustutaan mm. meripelastusjärjestelmään, toimintatapoihin ja turvallisuussääntöihin. Myös henkilökohtainen pelastautuminen, merimiestaidot, meripelastustaidot, palontorjunta, viestiliikenne sekä ensiaputaidot kuuluvat koulutukseen.
Kansimies- ja konemieskoulutus
Kansimieskoulutus antaa valmiudet itsenäiseen toimintaan meripelastusaluksen miehistössä. Tässä vaiheessa syvennetään harjoittelijakoulutuksessa opittuja taitoja ja perehdytään laajemmin meripelastustehtävien hoitamiseen. Kansimiehen on kyettävä suoriutumaan kansityöskentelystä, aluksen ohjailusta sekä pelastustehtävien käytännön toteuttamisesta sekä osittain myös viestiliikenteestä ja navigoinnista.
Päällystökoulutus
Perämieskoulutuksessa perehdytään vapaaehtoisen meripelastusyksikön toimintaan kokonaisuutena. Painopisteenä on monipuolinen valmistautuminen vastuunottoon miehistön johtamisessa ja navigoinnissa.
Päällikkökoulutuksessa olevalle annetaan valmiudet aluksen toiminnasta vastaamiseen. Päällikön tulee hallita kaikki vapaaehtoisyksikön perustoiminnot ja pystyä ottamaan kokonaisvastuu aluksesta, miehistöstä sekä meripelastustehtävän suorittamisesta.
Lisätietoa saa hakijan oppaasta!
Kiinnostuitko? Kysy lisää
Tulokasvastaava
Tomi Karkulahti
tulokas.kotka(at)messi.meripelastus.fi
Nuorisovastaava
Taina Salo
nuoriso.kotka(at)messi.meripelastus.fi
Koulutusvastaava
Jouni Hokkanen
koulutus.kotka(at)messi.meripelastus.fi
Miten liityn jäseneksi?
Voit liittyä Kotkan Meripelastusyhdistyksen jäseneksi tästä!
Jäsen voi olla aktiivinen meripelastaja tai jos haluat tukea toimintaa kannatusmielessä, voit liittyä kannatusjäseneksi.