Vielä ehtii ehdottaa Vuoden vapaaehtoista!
Kansalaisareena ry hakee Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaksi henkilöä, joka voi olla pitkän linjan toimija tai innostava tulokas vapaaehtoistoiminnan saralla. Hän voi toimia vapaaehtoisena millä alalla tahansa ja missä päin Suomea tahansa. Vuoden vapaaehtoinen voi olla myös yhteisönsä kantava voima, taitava innostaja, kekseliäs toiminnan kehittäjä tai jotenkin muuten ansioitunut vapaaehtoinen.
Kuka tahansa – niin yksityishenkilö kuin yhteisökin – voi ehdottaa Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaa. Ilmoita ehdokkaasi 15.9.2014 mennessä tällä linkillä http://ra.fi/SXJY.
Perustele, miksi ehdottamasi henkilö ansaitsisi Vuoden vapaaehtoinen -arvonimen. Pyydä ehdokkaaltasi lupa ennen ilmoittamista ja tarkista faktat, esimerkiksi kauanko henkilö on ollut toiminnassa mukana, mitä hän on tarkalleen ottaen tehnyt jne. Palkinnon saajan toivotaan olevan valmis toimimaan vuoden ajan vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä. Ehdotusten sisältöä ei voi enää jälkikäteen muokata. Jätä ehdotuksessa sekä ehdokkaan että omat yhteystietosi. Kampanjassa palkitaan henkilö, joten valitettavasti ryhmää tai yksittäistä tekoa ei voi ehdottaa.
Vuoden vapaaehtoinen palkitaan joulukuussa
Kansalaisareena ry esittelee kaikki Vuoden vapaaehtoinen -ehdokkaat kampanjan nettisivuilla 1.10 – 31.10.2014, jolloin jokainen voi äänestää suosikkiaan.
Äänestyksen päätyttyä arvovaltainen raati valitsee palkittavan kymmenen eniten ääniä saaneen ehdokkaan joukosta.
Järjestyksessään toinen vuoden vapaaehtoinen palkitaan 3.12.2014 Volunteer – Vapaaehtois-toiminnan messuilla Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä.
Kampanjan nettisivut: www.kansalaisareena.fi/vapaaehtoinen
Vapaaehtoistoiminnan messut: www.kansalaisareena.fi/messut