Tule mukaan kevään 2015 koulutuspäiville!
Meripelastusseuran ensimmäiset neuvottelupäivät pidettiin vuonna 1966. Vuosien saatossa nimeltään koulutuspäiviksi muuttunut tapahtuma järjestetään nyt jo 50. kerran. Juhlavuoden koulutuspäivät pidetään Tukholman risteilyllä, uusitulla Silja Serenadella 6.-8.3.
Koulutuspäivien teemoja ovat Seuran uusi strategia ja kuinka yhdessä saavutamme sen tavoitteet, uudet pelastusalusluokat ja alusten sijoituspaikkojen määräytymisen perusteet jatkossa, yhdistysten yhtenäinen tilikartta sekä Messi-järjestelmä osana kaikkea toimintaamme.
Ohjelman runkona on aiempina vuosina kiitosta saanut työpajamalli, joka mahdollistaa yleisön aktiivisen osallistumisen. Atlantis Palacessa pidettävien, kaikille yhteisten avauspuheenvuorojen jälkeen ohjelma jakautuu 4-5 vuorovaikutteiseen työpajaan. Yleisö haastetaan mukaan; kysymään ja kyseenalaistamaan, testaamaan omia tietojaan sekä yhdessä kehittämään käsiteltäviä aiheita edelleen.
Koulutuspäivillä jaetaan Meripelastusseuran korkeimmat huomionosoitukset ja julkistetaan Vuoden meripelastaja 2014. Lauantaina Tukholmassa on mahdollista vierailla Allt för Sjön –venenäyttelyssä.
Koulutuspäivien ilmoittautuminen on nyt alkanut. Lue liitteenä olevasta matkainfosta tarkemmat tiedot, kuten hinnat ja ilmoittautumisohjeet. Liitteenä myös tapahtuman ohjelma. Tervetuloa mukaan!
Ilmoittautumislomakkeeseen pääset myös kirjoittamalla selaimeen osoitteen: