PR Jenny Wihuri koulutuspurjehduksella Pohjanlahdella
Meripelastusseuran koulutusalus, pelastusristeilijä Jenny Wihuri tekee koulutuspurjehduksen Pohjanlahdella 11.- 24.6.2016 ja vierailee sen aikana kaikkiaan 11 paikkakunnalla.
Matkan tavoitteena on Helsinkiin sijoitetun aluksen miehistön kouluttaminen sen tavallisesta toimintaympäristöstä poikkeavalla vesialueella. Perusmiehistön lisäksi aluksella on kahdeksan kurssilaista harjoittelemassa meripelastuksen eri osa-alueita. Kurssimiehistö vaihtuu neljästi purjehduksen aikana.
Koulutuspurjehduksen teemoina ovat meripelastajan perustaidot, merenkulku ja viestiliikenne monien muiden aiheiden lisäksi. Pysähdyspaikoissa harjoitellaan yhdessä paikallisten meripelastusyhdistysten kanssa.
Jenny Wihuri on useilla paikkakunnilla myös avoinna yleisölle. Yleisöesittelyistä tiedotetaan paikallisesti. Jennyn matkaa voi myös seurata facebookin ryhmässä.
Jenny Wihurin koulutuspurjehduksen aikataulu ja pysähdyspaikat:
– 10.6 klo 17 irrotus Helsingistä
– 11.6 klo 13 Rauma
– 12.6 klo 16 Kaskinen
– 13.6 klo klo 15 Vaasa
– 14.6 klo 15 Pietarsaari
– 15.6 klo 16 Maakalla
– 16.6 klo 12 Kemi
– 17.6 klo 15 Oulu
– 18.6 klo 11-18 Ouhoi! Merifestivaali Oulussa
– 19.6 klo 15 Raahe
– 20.6 klo 16 Tankari (Kokkola)
– 21.6 klo 14 Pori
– 22.6 klo 12 Maarianhamina
– 23.6 klo 18 Bågaskär
– 24.6 klo 02 Helsinki
Aamulla 24.6. klo 10 alus aloittaa Meripelastusseuran Operaatio meritähti –juhannuspäivystyksen.
Huom. aikatauluun saattaa tulla muutoksia.