Vapaaehtoisen meripelastajan henkilökuva: Pitkän linjan pelastaja Pekka Huusko
Meripelastusseuran nettisivuilla julkaistaan vapaaehtoisten meripelastajien henkilökuvia. Sarjassa esitellään naisia ja miehiä, eri-ikäisiä ja eri tehtävissä meripelastuksen parissa toimivia ihmisiä eri puolilta maata. Esittelyvuorossa on Pekka Huusko Turusta.
Tulin mukaan toimintaan 1977 enkä silloin kyllä aavistanut, että tästä tulisi näin pitkäaikainen harrastus. Kimmoke tuli siitä, kun eräs pelastusaluksen kippari tarvitsi apua aluksen huollossa. Hän kertoi minulle vapaaehtoisesta meripelastuksesta. Huollot tuli tehtyä ja sen jälkeen tuli hälytys Airistolle, jossa oli nähty hätäraketti. Kuuntelin kipparin vuodatusta, kun ei löydy aktiivisia ihmisiä toimintaan mukaan. Kiinnostuin, ja niin pääsin viikonloppupäivystykselle. Siitä se sitten lähti.
Olin ensin ”pilssirottana” joitakin vuosia ja siitä sitten hitaasti ylöspäin, koska niin oli silloin tapana. Nyt olen ollut kipparina yli 30 vuotta. Vuosien varrella olen toiminut myös alusvastaavana muutaman vuoden.
Meripelastusharrastuksessa on parasta ihmisten auttaminen. On hienoa nähdä iloisia ilmeitä, kun olemme auttaneet avuntarvitsijoita. Merellä on hienoa olla melkein kelissä kuin kelissä. Eikä pidä unohtaa, että mepe-toiminta on myös sosiaalinen tapahtuma. Jo ensimmäisinä viikonloppuina havaitsin senkin, että ruokailu kuuluu osana meripelastajan nautintoihin. Eikä lainkaan huono juttu, kun muistaa siinäkin kohtuuden.
Haastavia tilanteita, joita ei onneksi usein kohtaa, ovat jos oman aluksen kone tai navigointilaitteet pettävät huonoissa olosuhteissa, tai jos miehistön jäsenet sairastuvat tai loukkaantuvat keikalla. Ikävin tilanne on, jos löydämme uhrin menehtyneenä. Mieleenpainunein meripelastusmuistoni onkin ollut menehtyneen nostaminen pintaan. Siinäkin tapauksessa olivat alkoholi ja liian kova vauhti aiheuttaeet onnettomuuden. Tällaisissa tapauksissa ei pidä myöskään unohtaa miehistön ”jälkihoitoa”.
Pelastusalusten nopeuden kasvu ja teknistyminen vaativat miehistöltä entistä enemmän harjoittelua vesillä. Yhdistysten haasteena onkin hankkia riittävästi rahaa mm. polttoaineeseen, jotta riittävän moni voi harjoitella ajoa ja navigointia kaikissa olosuhteissa. On huomioitava myös paikallistuntemuksen karttuminen, joka lisääntyy vain liikkumalla päivystysalueella. Myös uusien ihmisten saamiseen mukaan toimintaan on panostettava, jotta poistuvien aktiivien tilalle saadaan riittävästi uusia. Vapaaehtoisille tulee yhä enemmän tehtäviä viranomaisilta, joka on hyvä asia – meihin luotetaan. Muistetaan kuitenkin, että tämä on vapaaehtoistyötä.
Siviilissä työskentelen turvallisuusalalla. Muista harrastuksista purjehdus on ollut minulle mieleinen jo 40 vuotta. Myös tuntureita on ollut mukava kuvata monilla lapinvaelluksilla, niin talvi- kuin kesäaikaan. Eikä kalastuskaan ole vierasta ja liikuntaa on mukavaa harrastaa polkupyörällä. Mepe-harrastus loppuu jossakin vaiheessa, jolloin on valittava kenties jokin muu antoisa harrastus. On hyvä, että aktiivitoiminnan jälkeen meripelastajat voivat kokoontua muistelemaan menneitä, ainakin meillä Turussa.