Siirry pääsisältöön

Huomionosoituksia Keski-Savon Järvipelastajille

Tänä vuonna 125-vuotta täyttänyt Suomen Meripelastusseura huomioi Keski-Savon Järvipelastajien aktiiveja. Huomioinnit jakoi Meripelastusseuran varavaltuutettu Jukka Pasanen. Huomiointeja jaettiin aktiivisesti toiminnassa mukana oleville henkilöille.

Harrastusmerkki:
Hannu Järveläinen

Ansiomerkki:

Ari Pöllänen, Matti Kinnunen, Toni Rissanen ja Risto Boman

Ansiomerkki:

Pauli Poikonen ja Matti Hongisto

Ansiomitali:

Pauli Vihonen, Helena Kaukorinne ja Jouni Itkonen

Keski-Savon Järvipelastajat onnittelee ansinoituneita jäseniään, vesillä liikkuvien turvallisuuden hyväksi tekemästään vapaaehtoisesta työstä.

Keski-Savon Järvipelastajat on Varkauden, Joroisten, Leppävirran ja Heinäveden vesistöalueella toimiva yhdistys, joka auttaa vesillä liikkujia kiireettömissä tehtävissä.
Meripelastusseuralla on Trossi järjestelmä. Trossin ostaneet vesillä liikkujat saavat apua teknisen vian vuoksi keskeytyneeseen matkaan Trossimaksun hinnalla. Paikalliset meripelastusyhdistykset auttavat Suomessa ja Pohjoismaissa kaikkia vesillä ongelmissa olevia liikkujia.
Autamme myös tarvittaessa pelastuslaitosta kiireettömissä tehtävissä.