Siirry pääsisältöön

Vuosikokouksen päätöksiä

Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Rapasaaren asemalla keskiviikkona 23.2. Suurin osa kokoukseen osallistuneista tosin hyödynsi sääntöjen mahdollistamaa tapaa osallistua yhdistyksen kokoukseen etäyhteyttä käyttämällä. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat, joita olivat edellisen vuoden tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja tämän vuoden toimintasuunnitelmat. Hallituskokoonpano myös uudistui normaalin käytännön mukaisesti: Varapuheenjohtajaksi valittiin Toni Relander. Hallituksen varsinaisen jäsenkunnan muodostavat Jaakko Kosonen, Eero Scherman, Petrus Hänninen ja Kari Suhonen. Varajäseniä ovat Mikko Peräkylä ja Jutta Hartikka. Yhdistyksen jäsenmaksut pidettiin ennallaan.

Lisäksi kokouksessa käsiteltiin yhdistyksen aluskaluston kasvattamista pelastusvesijetillä. Asia on edelleen valmisteluvaiheessa, mutta yhdistyksen kokous antoi hallitukselle mandaatin edistää asiaa.