Siirry pääsisältöön

Operaatio meritähti turvaa juhannusta vesillä

Meripelastusseura Etelä-Saimaan miehistö päivystää pelastusalus Willimiehellä läpi juhannuksen. Alus partioi eteläisellä Saimaalla ja on välittömässä lähtövalmiudessa torstaista sunnuntai-iltaan. Ensivasteyksikkönä toimiva Willimies voidaan tarvittaessa hälyttää veneilijöiden ja mökkiläisten avuksi esimerkiksi sairaskohtauksen sattuessa.

Kiireellisessä hätätilanteessa sisävesillä tulee soittaa hätäkeskukseen 112.

Kiireettömässä avuntarvetilanteessa kaikkia vesilläliikkujia palvelee Meripelastusseuran Trossi-palvelunumero 0800 30 22 30.

Meripelastajat toivovat, että juhannuksen viettoon vesille lähtevät pitäisivät mielessä turvallisuusasiat. Veneen varusteet kannattaa tarkistaa ennen lähtöä ja pelastusliivit on hyvä pitää päällä aina vesillä oltaessa. Sääennusteet on syytä ottaa huomioon reittiä suunnitellessa ja niitä kannattaa seurata myös matkan aikana. Matkasuunnitelma on tärkeää kertoa kotiin jääville. Jokaisella vesikulkuneuvolla on oltava päällikkö, joka vastaa aluksen kunnosta, kulusta ja koko venekunnan turvallisuudesta. Kertaa päällikön velvollisuudet osoitteessa veneilytaito.fi.

Suomi 112 -sovellus on hyvä ladata puhelimeen ja tutustua siihen etukäteen. Soittaessa sovelluksen kautta hätänumeroon 112, sijaintitietosi välittyy automaattisesti. Sovelluksesta löytyvät myös huviveneilijöille suunnatut toimintaohjeet hätä- ja ongelmatilanteiden varalle.