Koulutus

Koulutamme miehistömme Suomen Meripelastusseuran koulutusjärjestelmän mukaisesti. Koulutusjärjestelmän tavoitteena on taata vapaaehtoiselle meripelastajalle taidot, joiden avulla meripelastusaluksella toimiminen on turvallista ja tehokasta. Kaupallisen liikenteen pätevyyskirjoja ei toiminnassa tarvita, sillä oma koulutusjärjestelmä toimii alusturvallisuuslainsäädännön mukaan miehistön osaamisen pohjana.

Meripelastusseuran koulutusjärjestelmä jakautuu miehistön ja päällystön koulutussuunnitelmaan. Uudesta meripelastajasta koulutetaan ensin harjoittelija, ja yhden tai kahden aktiivisen harjoittelijakauden jälkeen on mahdollisuus saavuttaa itselleen kansimiehen koulutustaso. Mikäli päällystössä toimiminen kiinnostaa, voi kouluttautumista jatkaa oman aktiivisuuden sekä henkilökohtaisten ominaisuuksien mukaan perämieheksi tai aina meripelastusaluksen päälliköksi asti.

Suomen Meripelastusseuran koulutusjärjestelmän mukaiset koulutustasot

Vapaaehtoisessa meripelastustoiminnassa tarvittavat tiedot ja taidot on jaettu 12 osaamisalueeseen. Harrastus on erittäin monipuolinen, sillä osaamista kehitetään kaikissa näissä kiinteästi operatiiviseen toimintaan liittyvissä alueissa. Osaamisalueet ovat:

  1. Turvallisuus ja hätätilanteet meripelastusaluksella
  2. Meripelastusjärjestelmä ja johtaminen
  3. Merimiestaito
  4. Navigointi ja aluksen ohjailu
  5. Viestintä
  6. Etsintätehtävät
  7. Pelastustehtävät
  8. Sammutustehtävät
  9. Ensiaputehtävät
  10. Avustustehtävät
  11. Meripelastusaluksen tekniikka
  12. Meripelastusaluksen huolto ja kunnossapito

Koulutusta järjestetään omassa yhdistyksessämme yhteistyössä muiden alueen yhdistysten ja viranomaisten kanssa, sekä valtakunnallisesti Meripelastusseuran kursseilla. Kiviniemen Meripelastusyhdistys harjoittelee avovesikaudella kerran viikossa tiistai-iltaisin. Lisäksi miehistöä koulutetaan partioiden ja päivystyksien aikana.

Koulutuksemme on pääosin käytännönläheistä. Talvella järjestetään teoriakoulutusta, jolla luodaan pohjaa avovesikauden toiminnalle. Lisäksi talvisin harjoitellaan käytännössä esimerkiksi ensiapua ja muita taitoja, joiden harjoittelu ei edellytä vesille pääsyä.

Koulutusjärjestelmän yleiskuvaus | pdf
Miehistön koulutussuunnitelma | pdf
Päällystön koulutussuunnitelma | pdf