Tietoa meistä
Me tulemme apuun!
Jyväskylän järvipelastajat on Suomen Meripelastusseuran jäsenyhdistys. Meripelastusseuran miehistöt auttavat Suomen vesialueilla vuosittain yli kolmeatuhatta ihmistä, joista parikymmentä pelastetaan todennäköiseltä menehtymiseltä. Valtaosa kaikista avuntarvitsijoista on huviveneilijöitä, jotka yllättää esimerkiksi tekninen vika tai polttoaineen loppuminen.
Jyväskylän järvipelastajien päätehtävänä on suorittaa pelastus- ja avustustehtäviä Pohjois-Päijänteen sekä Leppäveden vesialueella yhteistyössä alueen viranomaisten kanssa. Yhdistyksen toiminta perustuu täysin vapaaehtoistyölle.
Avovesikaudella miehistömme on lähtövalmiudessa ympäri vuorokauden. Meidän hälytetään tehtäville joko Trossi-palvelun kautta, suoraan kansalaisen yhteydenoton perusteella tai hätäkeskuksen hälyttämänä.
Yhdistyksen tukikohta sijaitsee Konjakki-saaressa, keskellä päivystysaluetta. Tukikohdan sijainti mahdollistaa lyhyet vasteajat kaikkialle alueelle. Alusten asemapaikkana toimii Haapaniemessä sijaitseva koti- ja vierasvenesatama Noukanniemi.