Siirry pääsisältöön

Vapaaehtoisten meripelastusalusten paraati pyhäinpäivänä

Vapaaehtoiset meripelastajat kunnioittavat merellä menehtyneiden merenkulkijoiden muistoa pelastusalusten paraatilla Helsingissä pyhäinpäivänä 5. marraskuuta klo 12.

Alusparaati lähtee liikkeelle pelastusristeilijä Jenny Wihurin johdolla Hernesaaren kärjestä ja tekee Merenkulkijoiden muistomerkin kohdalla Eiranrannassa lipputervehdyksen klo 12.10. Samanaikaisesti merenkulkujärjestöjen edustajat laskevat seppeleen muistomerkille Ursinin kalliolla.

Mukana paraatissa on yhteensä 11 alusta Suomenlahden meripelastusasemilta Espoosta, Helsingistä, Inkoosta, Kotkasta, Loviisasta, Porkkalasta ja Porvoosta. Lisäksi paraatiin osallistuu Suomenlahden Merivartioston vartiovene.

Paraatin jälkeen alukset ovat avoinna yleisölle Eteläsatamassa Kolera-altaalla klo 13-14.30. Paikalla on myös Meripelastusseuran esittelyteltta, jossa on myynnissä kannatustuotteitamme.

Tervetuloa tutustumaan pelastusaluksiin ja tapaamaan vapaaehtoisia meripelastajia!