Siirry pääsisältöön

Veneilytaitoja verkossa

Meripelastusseura on julkaissut veneilijöille suunnatun Veneilytaito-verkkokoulutusohjelman. Koulutus sopii niin veneilyä aloittaville kuin kokeneemmillekin kippareille.

Vesiliikennelaki uudistuu 1. kesäkuuta, ja siitä lähtien myös huviveneellä on oltava päällikkö. Päällikkö vastaa muun muassa siitä, että veneessä on pakolliset turvallisuusvarusteet, pelastusliivit on puettu olosuhteiden niin vaatiessa ja kaikki veneessä olevat osaavat toimia hätätilanteessa.

– Veneilytaito-verkkokoulutusohjelma keskittyy hyvään merimiestapaan kuuluviin turvallisiin toimintatapoihin, kertoo Meripelastusseuran koulutuspäällikkö Jaakko Heikkilä. – Se koostuu kolmesta kokonaisuudesta, jotka ovat Päällikön vastuu, Veneile turvallisesti sekä Toiminta hätätilanteessa.

– Suosittelemme myös hankkimaan tarpeelliset navigointitaidot esimerkiksi Navigaatioliiton järjestämillä saaristo- ja rannikkolaivurikursseilla, Heikkilä jatkaa.

Koulutusohjelma laajentuu materiaaleiltaan tulevaisuudessa. Verkossa suoritettavia opintoja suunnitellaan myöhemmin täydennettäväksi myös eri puolilla maata järjestettävissä koulutustapahtumissa.

Hyvä merimiestapa kunniaan

Meripelastusseuran toimitusjohtaja Jori Nordström muistuttaa, että seuran tehtäviin kuuluu vesillä hätään joutuneiden pelastamisen ja avustamisen lisäksi myös onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ennaltaehkäisy.

– Tällä kaikille veneilijöille avoimella koulutusohjelmalla pyrimme vastaamaan haasteeseen. Tavoitteenamme on tehdä vesillä liikkumisesta kaikille turvallisempaa ja mukavampaa.

– Haluamme myös nostaa kunniaan perinteisen hyvän merimiestavan, Jori Nordström kertoo. –Siihen kuuluu oman kulkuneuvon hallinta, merimerkkien ja sääntöjen tuntemus, navigointitaidot sekä muiden huomioiminen ja auttaminen. Kiteytettynä hyvä merimiestapa tarkoittaa oikeaa asennetta.

Veneilytaito-verkkokoulutusohjelmaan pääset osoitteessa veneilytaito.fi.

Tussitaikurit Oy:n toteuttama Hyvä merimiestapa – kuusi faktaa turvallisuudesta vesillä -video toimii hyvänä johdatuksena koulutusohjelmaan.