Vapaaehtoisen meripelastajan henkilökuva: Jokapaikan Heidi
Meripelastusseuran nettisivuilla julkaistaan kesän ja syksyn aikana vapaaehtoisten meripelastajien henkilökuvia. Sarjassa esitellään naisia ja miehiä, eri-ikäisiä ja eri tehtävissä meripelastuksen parissa toimivia ihmisiä eri puolilta maata. Ensimmäisenä esittelyvuorossa on Heidi Hyväri Oulusta.
Kun hätinä täysi-ikäinen Heidi Hyväri käveli PV Toppilan kannelle syyskuussa 2012 kyselemään mahdollisuuksistaan osallistua toimintaan, oli päivystävä päällikkö myyty mies. Oulun Meripelastajiin tarvitaan aina reipashenkisiä uusia tekijöitä, jotka ovat valmiita sitoutumaan toimintaan.
”Meripelastus on mielestäni huippuhieno harrastus”, kertoo Heidi. ”Siinä yhdistyvät merellä liikkuminen, yhdessä tekeminen ja auttaminen, jotka ovat minulle tärkeitä asioita”. Heidin muutkin harrastukset ovat kytköksissä auttamiseen: jo pienestä saakka hän on ollut mukana SPR:n toiminnassa. Nykyisin hän toimii Oulun ja Raahen meripelastusyhdistysten lisäksi myös vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa (VAPEPA).
Oulussa huomattiin heti uuden tulijan aktiivisuus ja valmius. Heidi tarttuu hommiin, olipa kyseessä solmuharjoitusten vetäminen, koulutusviikonlopun järjestäminen tai huoltoilta. Niinpä Heidi on edennyt harrastuksessa päämäärätietoisesti ja on tällä hetkellä PV Toppilan aliperämies, apuvene Pikku-Toppilan päällikkö ja PV Varjakan kansimies. Hän on myös koulutusryhmässä ja hallituksessa mukana. ”Parasta tässä on loistoporukka, joka on aivan kuin toinen perhe. On mahtavaa tulla veneelle, kun vastassa ovat kaikki hienot kaverit ja heidän kanssaan saa lähteä merelle touhuamaan”, luonnehtii Heidi silmät loistaen. Ikäviä puolia harrastuksessa hänen mielestään ei olekaan. Haasteellinen tilanne voisi olla, mikäli joutuisi etsimään kohdetta, jota ei voisi enää pelastaa.
Mieleenpainuvaksi kokemukseksi Heidi mainitsee naapuriyhdistysten kanssa järjestetyt yhteisharjoitukset sekä Rajavartiolaitoksen kanssa pidetyt vuosittaiset harjoitukset. ”Viimeisin kokemukseni on ehkä hienoin, sillä olin vinssattavana Rovaniemen vartiolentolaivueen helikopteriin pelastuslautasta ja vedestä”. Perämeren alueen yhdistysten ja alueen viranomaisten välinen yhteistyö onkin vireää.
Heidin saattaa bongata kesällä myös Oulun sekä Raahen meripäiviltä esittelemässä meripelastusharrastusta ja -aluksia. Tulevaisuudessa tämä Perämeren rannikon pirtsakka tehopakkaus aikoo tähdätä meripelastusaluksen päälliköksi. Opiskelut tukevat tätä haavetta, sillä Heidi aloitti viime syksynä perustason ensihoitajakoulutuksen. Muu vapaa-aika Heidillä kuluu salilla ja juoksuharrastuksen parissa sekä koiriensa ja kissansa kanssa touhuten.
Teksti: Sanja Starck