Trossi-maksu ensi vuonna 80 euroa

Meripelastusseuran valtuusto hyväksyi syyskokouksessaan 26.11. vuoden 2018 toimintasuunnitelman ja talousarvion sekä jäsenmaksut. Erityisesti kaluston ja varusteiden kustannusten nousun sekä julkisten veikkausvaroista maksettavien STEA-tukien vähenemisen takia valtuusto päätti korottaa Trossi-maksua.

Ensi vuonna Trossin perusmaksu on 80 € (aiemmin 75 €) sisältäen paikallisyhdistyksen jäsenmaksun. Lisäveneen Trossi on 45 € (aiemmin 40 €). Trossin perusmaksusta myönnettävät OP- ja SPV-alennukset säilynevät vuonna 2018 ennallaan. Päätös alennusten euromäärästä tehdään joulukuun 2017 aikana ja se huomioidaan vuoden 2018 jäsenmaksulaskulla, mikäli jäsen on ilmoittanut meille alennukseen oikeuttavat tiedot.

Trossi-maksut ovat Meripelastusseuran toiminnalle merkittävä tuki, jolla autetaan pitämään vapaaehtoiset meripelastajat vesilläliikkujien turvana. Edellisen kerran maksua on korotettu syksyllä 2013.