Meripelastajat Helsingin venemessuilla
Vapaaehtoiset meripelastajat esittäytyvät Vene 16 Båt –näyttelyssä Helsingin messukeskuksessa 12.-21. helmikuuta. Meripelastusseuran osasto 7a49 sijaitsee hallissa 7.
Osastollamme on näytteillä PV1-luokan pelastusvene Securitas Porvoon meripelastusyhdistyksestä. Messuilta voi myös helposti hankkia Meripelastusseuran Trossi-jäsenpalvelun veneensä turvaksi ja liittyä samalla Seuran tukijoukkoihin, tai löytää vaikka kokonaan uuden harrastuksen vapaaehtoisena meripelastajana. Toimintaamme voi tukea myös ostamalla Seuran maskotin, Meripelastuskoira Köpin kevään 2016 ”pentueesta” tai muita kannatustuotteitamme. Esittelijöinä osastolla toimivat vapaaehtoiset meripelastajat pääkaupunkiseudun yhdistyksistä.
Mukana osastollamme on tänä vuonna myös kaksi yhteistyökumppaniamme. OPn venevakuutusasiantuntija on paikalla useimpina messupäivinä kertomassa OPn veneilijöille tarjoamista palveluista. OPn venevakuutusasiakkaat saavat Trossi-palvelusta 20 €:n alennuksen. Halogeeni- ja led-valojen energiankulutusta, ja ehkä samalla myös omaa kuntoaan, pääsee testaamaan Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK:n pisteessä, missä kuntopyörällä poljetaan energiaa veneen valojen muotoon rakennettuihin halogeeni- ja led- lamppuihin.
Messujen aukioloajat:
(pe 12.2. klo 10-18, vain kutsuvieraille)
la-su 13.-14.2. klo 10-18
ma-pe 15.-19.2. klo 11-20
la 20.2. klo 10-18
su 21.2. klo 10-17.
Tervetuloa tapaamaan vapaaehtoisia meripelastajia ja tutustumaan samalla pohjoismaiden suurimman venenäyttelyn tarjontaan!