Tehokas ilta
Pielisen Järvipelastajien päivystyskauden alku lähenee vauhdilla. Keskiviikkoiltana tulevaan kauteen valmistauduttiin tulokastreenillä ja PV Saran vesillelaskulla.

Turvallisuus ja varautuminen ovat vesillä liikuttaessa tärkeässä roolissa. Pahimmassa tapauksessa myös itse järvipelastajat voivat joutua jättämään aluksen. Veden varassa olemista onkin syytä harjoitella, jotta jokainen tietää, miten toimia mahdollisessa hätätilanteessa.
Vedessä ollessa kehon jäähtyminen laskee nopeasti ihmisen toimintakykyä. Suomen kesäkään ei ole niin lämmin, etteikö hypotermia olisi mahdollinen. Vaikka pelastuspuvut ovat hyvä suoja kastumista ja kylmää vastaan, tulee niidenkin kanssa jossain vaiheessa vilu. Treeni-illassa oli mukava määrä tulokkaita, jotka pääsivät harjoittelemaan tärkeitä taitoa veden varassa selviämiseen.
Ryhmähalaus eli huddling on erittäin hyvä keino yrittää pysyä lämpimänä. Pahimmin kylmettyneet voidaan ottaa ryhmän keskelle lämmittelemään. Toisistaan kiinni pitämällä varmistetaan lisäksi, ettei kukaan ajaudu muusta ryhmästä erilleen. Pelastajien on huomattavasti helpompi löytää veden varassa oleva ryhmä kuin yksittäinen henkilö, joka ei näy niin kauas. Hätätilanteessa on tärkeää muistaa pysytellä yhdessä.

Letkauinti on hyvä tapa ryhmän siirtymiseen. Siinä pidetään jaloilla kiinni edessä olevan henkilön vyötäröltä ja käsillä kauhomalla samaan tahtiin ryhmä voi edetä vedessä.


Illan päätteeksi vielä laskettiin PV Sara vesille sunnuntaina alkavaa kautta varten.
