Siirry pääsisältöön

Vapaaehtoisten meripelastajien päivystyskausi päättyy

Vapaaehtoisille meripelastajille kertyi avovesikaudella toukokuun alusta marraskuun puoliväliin yhteensä lähes 1500 hälytystehtävää, joissa apua sai yli 3000 ihmistä ja 1200 alusta. Viime vuoteen verrattuna päättyvä kausi on tehtävämäärältään ollut jonkin verran hiljaisempi. Kokonaisuudessaan vuoden 2017 tarkistetut tehtävätilastot julkaistaan tammikuun alkupuolella.

Talvikaudella vapaaehtoiset meripelastajat huoltavat aluksia ja varusteita, hankkivat teoriakoulutusta, pitävät yhdistysten kokouksia sekä suunnittelevat tulevan kauden toimintaa, mutta ennen kaikkea lataavat omia akkujaan.

Meripelastusseuran pelastusalusten ympärivuorokautinen päivystys avovesikaudella ylläpidetään kokonaan vapaaehtoisvoimin. Vuoden 2018 toimintakausi alkaa huhti-toukokuun vaihteessa.

Vaaratilanteessa vesillä saa ympäri vuoden apua merialueella meripelastuksen hälytysnumerosta 0294 1000 ja sisävesillä hätänumerosta 112.