Siirry pääsisältöön

Satoja hätäraketteja Espoon taivaalla sunnuntaina

Espoon Meripelastajat ja Helsingin Meripelastusyhdistys järjestävät hätämerkinantoharjoituksen Espoon Haukilahdessa, Mellstenin rannassa sunnuntaina 25.2. klo 9-18. Tapahtumaan osallistuu noin 200 veneilijää, jotka harjoittelevat hätärakettien ampumista sekä käsisoihtujen ja oranssien merkkisavujen käyttöä. Harjoituksessa ammutaan useita satoja hätäraketteja.

Hätämerkkien käytön harjoittelua suositellaan kaikille veneilijöille, jotta hätätilanteessa osaa toimia oikein eikä aiheuta vaaraa itselleen tai muille. Hätämerkinantovälineiden tulisi olla tuttuja koko veneen miehistölle ja kaikkien tulisi tietää, missä niitä säilytetään, jotta tosipaikan tullen ei mene sormi suuhun.

Hätäraketteja ei saa ampua muutoin kuin hädässä tai nyt järjestettävän tapahtuman kaltaisissa virallisissa tilaisuuksissa. Jokainen ilmaan ammuttu ja havaittu hätäraketti aloittaa viranomaistoimenpiteet.

Edellisen kerran vastaava tapahtuma järjestettiin Espoossa kaksi vuotta sitten. Silloin aurinkoinen ulkoilusää toi Haukilahteen paljon ulkoilijoita ja hätäraketit näkyivät kauas kirkkaan sinisellä taivaalla, jonka vuoksi hätäkeskukseen soitettiin useita satoja kertoja hätärakettihavainnoista.

– On tietenkin hyvä, että ihmiset reagoivat näkemiinsä hätämerkkeihin soittamalla hätäkeskukseen tai meripelastuskeskukseen. Toivomme kuitenkin, että tänä vuonna olemme onnistuneet tiedottamaan tapahtumasta laajemmin, jotta hätäkeskus ei työllistyisi järjestämämme harjoituksen vuoksi, kommentoi harjoituksen tiedottaja Anni Muukkonen. – Viranomaiset maalla ja merellä ovat tietoisia tapahtuman järjestämisestä ja osaavat kyllä tarvittaessa kertoa soittajille kyseessä olevan harjoitus.

Hädässä hätäraketit tulisi ampua 3-5 minuutin välein toisistaan, joten jos sunnuntaina klo 9-18 näkee Etelä-Espoon taivaalla useita peräkkäisiä hätäraketteja, ovat ne todennäköisesti peräisin hätämerkinantoharjoituksesta.