Siirry pääsisältöön

Pelastusliivipäivä lauantaina: Pelastusliivi on oman hengen pelastaja

Vesiturvallisuutta edistävää ja pelastusliivien merkitystä korostavaa Pelastusliivipäivää vietetään lauantaina 9.6. Tapahtuma näkyy ja kuuluu ympäri Suomen, mutta päätapahtuma järjestetään Helsingissä Lyypekinlaiturissa klo 10-12. Mukana myös vapaaehtoiset meripelastajat ja pelastusristeilijä Jenny Wihuri.

Oikein päälle puettujen pelastusliivien merkitys vesiturvallisuudessa on kiistatonta. Tutkimusten mukaan jopa kahdeksan kymmenestä vesiliikenteessä hukkuneesta olisi pelastunut, jos pelastusliivit olisi puettu oikein päälle ja tilanteen nähneet olisivat osanneet auttaa. Jos pelastusliivejä ei pueta päälle tarpeeksi napakasti tai remmejä jätetään auki, veteen joutuessa on riski, että liivit nousevat kasvojen päälle, tajuton henkilö ei käänny selälleen, tajuttoman henkilön kasvot jäävät veteen tai liivit sujahtavat jopa kokonaan pois päältä.

– Pelastusliivien pitäminen mukana, mutta ei päällä tai vain osaksi kiinnitettynä päällä, on sama kuin pyöräillessä pitäisi kypärää roikkumassa tangolla ja päättäisi laittaa sen päähänsä vasta, kun on hätätilanne tai kypärä olisi päässä, mutta leuan alta remmi ei olisi kiinni, vertaa Viisaasti Vesillä -vesiturvallisuuskampanjan projektikoordinaattori Laura Sulkava.

Vapaaehtoiset meripelastajat käyttävät pelastusliivejä aina vesillä ollessaan.

Pelastusliivipäivän päätapahtuma Helsingissä

Iloinen Pelastusliivimarssi lähtee klo 9 Helsingin Rautatieaseman vierestä, ravintola Vltavan edestä. Reitti kulkee Esplanadille, missä on noin klo 9.25 pelastusliivien pukemishaaste Runebergin patsaan luona; maallikot vastaan Martina ja Hengenpelastajat -sarjasta tuttu hengenpelastuskouluttaja ja SUH:n hengenpelastuksen koulutussuunnittelija Anne Hiltunen. Noin klo 9.50 marssijat kuvataan Tuomiokirkon portailla.

Eteläsatamassa Lyypekinlaiturilla pidetään kokoperheen vesiturvallisuustapahtuma klo 10-12. Ohjelmassa mm. vesiturvallisuustaitoja kehittävä rastikierros. Meripelastusseuran lippulaiva, pelastusristeilijä Jenny Wihuri on avoinna yleisölle, ja paikalla ovat myös (hälytysvarauksella) venepoliisi ja Rajavartiolaitoksen venekalustoa. Myös ratsupoliiseja saapuu tapahtumaan.

Osallistu kilpailuun!

Viisaasti vesillä järjestää Instagramissa ja Twitterissä 3.5.-9.6. kuvakisan, jonka palkintona arvomme kaikkien osallistuneiden kesken viidet pelastusliivit.

Ota itsestäsi kuva pelastusliivit päällä ja jaa kuva Instagramissa tai Twitterissä merkinnällä #pelastusliivipäivä, niin olet mukana arvonnassa!

Lue lisää Pelastusliivipäivästä!