Yhdistyksen kevätkokous 19.3.2020 on peruttu!

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous 19.3.2020 perutaan korona-pandemian ja sen vuoksi voimassa olevan poikkeustilan vuoksi.

Vallitsevassa tilanteessa, korona-pandemian ollessa nopean leviämisen vaiheessa, haluamme kantaa osaltamme yhteiskuntavastuuta ja välttää kokoontumisia. Viikonlopun aikana tilanne on muuttunut huomattavasti emmekä halua ottaa riskiä, että yhdistyksen jäsenet, osallistuessaan yhdistyslain mukaiseen päätöksentekoon, altistuisivat mahdolliselle korona-tartunnalle. Kevätkokouksen merkittävin päätöskohta olisi tilinpäätöksen vahvistaminen sekä tili- ja vastuuvapauden myöntäminen. Sääntöjen mukaan yhdistyksen kokous on pidettävä maaliskuun loppuun mennessä, mutta nyt vallitsevassa poikkeustilassa valtioneuvoston asetus ylittää yhdistyksen säännöt.

Yhdistyksen hallitus on päättänyt siirtää yhdistyksen kevätkokouksen myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan. Kevätkokouksen uudesta ajankohdasta ilmoitetaan erikseen sanomalehdessä julkaistavalla ilmoituksella sekä Messi-tapahtumakalenterissa.

SMPS Oulun Meripelastajat ry
Hallitus