Espoon Meripelastajille Juhana Santalaisen muistorahaston apuraha
Vuosi sitten meihin otti yhteyttä Santalaisen perhe. He ovat perustaneet perheen pojan Juhana Santalaisen kunniaksi muistorahaston, josta jaetaan apurahoja turvallisuuteen ja turvallisuuskoulutukseen liittyville tahoille.
Juhana Santalainen menehtyi leijalautailuonnettomuudessa vuonna 2015.
Nyt vuonna 2022 saimme jo toistamiseen kunnian vastaanottaa Juhana Santalaisen muistorahaston apurahan 2000 euroa. Tänä vuonna aiomme käyttää rahan nuorisotoimintamme tukemiseen ja nuorisokouluttajien varusteiden uusimiseen.
Juhana olisi 6.2.2022 täyttänyt 35 vuotta. Espoon Meripelastajien varapuheenjohtaja Heikki Wichmann ja valmiusvastaava Markus Nikander vastaanottivat apurahan Juhanan isältä Timo Santalaiselta lauantaina 12.2.2022. Samalla kohotimme maljan yhdessä koko Santalaisen perheen kanssa Juhanan syntymäpäivien kunniaksi.
Espoon Meripelastajat ry kiittää täydestä sydämestä Santalaisten perhettä vesiliikenneturvallisuuden edistämisestä. Timon kertoman ja stipendissäkin lukevan tekstin mukaan Juhana Santalainen huokui rohkeaa elämäniloa ja rakkautta mereen. Me toivomme voivamme osoittaa samaa intohimoa vapaaehtoisessa meripelastustyössä myös jatkossa.
Santalaisen perhe on vuosien aikana osoittanut kuinka tragediasta voi myös nousta paljon hyvää. Juhana Santalaisen muistoa ei voisi paremmin kunnioittaa kuin tarjota tukea vesiliikenneturvallisuudelle. Me teemme parhaamme voidaksemme osaltamme kunnioittaa Juhanan muistoa ja auttaa vesillä apua tarvitsevia. Juhana Santalaisen muistorahaston apuraha auttaa meitä tässä työssä.