Tositilanteessa miehistöt ja valmius testataan

Syksyinen perjantai, tuuli puhaltaa navakasti ja ulkona on säkkipimeää.

Saaressa viikonlopun vietossa oleva päivystävä päällikkö rauhoittuu viettämään iltaa: tulin juuri saunasta ja pian oli tarkoitus nauttia iltapalaa, kun korviin kantautui kauden aikana tutuksi tullut ääni. Hälytyspuhelin!

Ensimmäinen ajatus oli, että juuri nyt tätä ei olisi tarvinnut tulla.

Mies kateissa

Soittaja on poliisi, joka kertoo keski-ikäisen miehen olevan kateissa. Käymme läpi tiedot, jotka viranomaisilla on käytettävissä. Ennusmerkit eivät lupaa hyvää. Mies on kadonnut jo iltapäivällä, etsittävä alue on laaja, ilman lämpötila lähellä nollaa ja vesi reippaasti alle kymmenasteista.

Puhelun kestäessä laitan hälytysmiehistölle ennakkovaroituksen samalla miettien, kuinka monessa perheessä illan toimet keskeytyvät. Joltain jää lasten nukutus tekemättä, toiselta kylävierailu päättyy ennen aikojaan ja kolmannen kotiväki jää odottamaan yön selkään rientänyttä pelastajaa. Muutamassa minuutissa miehistöä ilmoittautuu sen verran, että uskallan luvata etsintää johtavalle poliisille kaksi vapaaehtoisyksikköä.

Lähtökäsky tulee saman tien

Iltapala jää syömättä. Hyppään veneeseen ja ajan asemalle, jossa aluksia laitetaan kiivaasti lähtökuntoon. Otan yhteyttä poliisiin ja sovimme yksiköiden ensimmäiset tehtävät.

Matkaa tapahtumapaikalle on melkoisesti ja ajoaika kohteeseen, hälytysajonakin, kestää lähes kaksi tuntia. Vesillä odottavan aika voi olla todella pitkä.

Yksiköidemme kanssa yhtä aikaa kohteeseen ehtii helikopteri, joka alkaa välittömästi haravoida katoamisaluetta. Myös vapaaehtoismiehistöt aloittavat perusteellisen etsinnän. Valonheittimien keilaan pitäisi löytää pieni avovene tai tummaan haalariin pukeutunut veneilijä.

 Kuva harjoitustilanteesta

Tehtävä on vaikea

Alueella käy terävä, pahimmillaan toista metriä korkea aallokko. Karikkoisten rantojen tarkistaminen on osin mahdotonta, kun aluksilla ei päästä lähelle, eikä valonheittimien kantama yksinkertaisesti riitä. Silti on yritettävä. Vuorokausi vaihtuu toiseksi ja upea kuu purjehtii esiin pilven takaa. Toisissa olosuhteissa olisi hienoa seurata kuuta ja tähtitaivasta, mutta nyt siihen ei ole mahdollisuutta. On keskityttävä meneillään olevaan tehtävään. Tunnit kuluvat, annettuja alueita ja helikopterin havaitsemia kohteita tarkastetaan. Tuloksetta. Kaikkia väsyttää. Silti harvoina lepohetkinä juttu lentää, mikä on hyvä merkki.

Helikopterin lentoaika loppuu, ja samoihin aikoihin molemmat yksikkömme vapautetaan tehtävästä. Etsinnässä yön ajan olleet viranomaiset ja vapaaehtoiset ovat tehneet voitavansa. Mielessä käy kadonnut veneilijä ja hänen mahdollisuutensa selvitä. Kiire on ohi, mikäli kadonnut on joutunut veden varaan. Kotimatkalla yksi päälliköistämme soittaa ja varmistaa tarvitaanko vaihtomiehistöä. Hienoa välittämistä harrastajakollegalta!

Ehdimme takaisin asemalle yhdessä aamuauringon ensisäteiden kanssa. Pelastusveneemme lokiin on kertynyt 112 merimailia. Yhdeksän tuntia kestänyt tehtävä jatkuu aamulla.

Esa Hirvonen

PS Kadonnut veneilijä löytyi puolen päivän aikaan hengissä yöllisen etsintäalueen ulkopuolelta. Tieto oli helpotus kadonneen läheisille sekä kaikille etsintätehtävässä mukana olleille.

Kirjoittaja on pitkäaikainen meripelastusharrastaja, pelastusaluksen päällikkö ja 1.1.2019 alkaen Meripelastusseuran valtuuston puheenjohtaja

 

Haluatko auttaa meitä auttamaan BLACK FRIDAY’n kunniaksi?

Tue meripelastajia MobilePay-lahjoituksella